keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kun toinen onkin usko(nno)ton.



Tämä on vaikea asia, tästä muutaman kerran netissä maininneena "paskan myrsky" on ollut jotain hirveää. Haluan kuitenkin valaista tätä asiaa jotenkin, jos vaikka joku ymmärtäisi meitä paremmin.

O ei kuulu kirkkoon.

O on kastettu, käynyt rippikoulun, eronnut ihan henkilökohtaisista syistä aikuisiällä.
Olen ollut seurakunnan toiminnassa mukana lähes koko elämäni. Ollut riparin jälkeen isosena, pitänyt seurakunnan kerhoja ja ollut tiiviisti mukana partion toiminnassa.
Mä oon pienestä pitäen halunnut naimisiin omassa kotikirkossani, ja vielä kun minulle sattui ihana rippipappi, toivoisin hänen olevan myös meidän vihkipappimme.

Mulle usko on henkilökohtainen asia, en ala sitä mitenkään enemmän eritellä. Ja olen sitten miten omahyvänen ja paska ihminen, kun "pakotin" toisen liittymään kirkkoon ilman uskoa, että saan kirkkohääni. Mutta kuinka moni kirkkoon kuuluva oikeasti kuuluu kirkkoon uskon takia, eikä vain siksi koska se vaan on normaalimpaa?
Ja ei, minä en pakottanut O:a yhtään mihinkään. Hän itse oli siihen valmis, koska tiesi sen olevan minulle tärkeää.

Itse en henkilökohtaisesti pidä siviilivihkimisestä. Maistraatissa en ole ikinä ollut, mutta kuvista päätellen se on kylmä ja kolkko, virastomainen paikka. Juhlapaikalla vihkiminen ei ole minusta yhtään juhlallista. Siitä puuttuu se suuren tilan tunne. Se, kun urut alkavat soittaa Prinsessa Ruususta ja edessä on pitkä alttari. Prinsessa Ruusunen ei kuulu enää unelmiini, kaikki muut kylläkin. Minun unelmaani prinsessahäistä on aina liittynyt osaltaan juuri tämä.
Enkä myöskään seurakunta taustani takia olisi voinut kuvitella, että minua ei vihittäisi kirkossa.

Ja jotta voitaisiin kääntää veistä vielä jonkun haavassa, O on vahvasti sitä mieltä, että liittyy kirkkoon vasta ensi vuonna, ettei joudu maksamaan kirkollisveroa. Ei se, ei ole paljon, se on vaan periaate.

Ja kyllä, jos meille joskus tulee lapsia, yhteisellä päätöksellämme heidät kastetaan. He saavat itse päättää, käyvätkö rippikoulun ja eroavatko sitten aikuisina.

Suurin syy, miksi kirjoitin tästä, on se, että kaikki muistaisi sen, että asioilla on toinenkin puoli. Asioista voidaan keskustella, eikä parilla tarvitsi olla yhtenäinen mielipide. Näkemyksiä on erilaisia. Tämä meidän näkemys on varmasti monen vierestä väärä.
Ja jos O ei olisi millään ollut valmis liittymään kirkkoon, totta kai minä olisin tullut puolitiehen vastaan, ja tyytynyt vaan kirkossa siunaamiseen. Hyvä näin.

Mielipiteitä ja keskustelua hyvässä hengessä, kiitos!

Ollaanko me ainoa pari, joista toinen liittyy kirkkoon vaan häiden takia?

7 kommenttia:

Mrs B. kirjoitti...

Peukut siitä, että toit rohkeasti esille asian, joka voi olla monille haastava ja ehkä jollain tavalla jopa pelottavakin käsitellä!

Mulla on tavallaan suhteellisen samanlainen tausta kuin sullakin - olen käynyt rippikoulun, ollut sen jälkeen isosena ja yhä edelleen kuulun kirkkoon. Isoin ero ehkä tosin on siinä, että tästä kaikesta huolimatta mulla on aina ollut todella sekavat ajatukset uskosta ja uskonno(i)sta, joten uskonko - siihen en oikeastaan osaa tällä hetkellä antaa mitään vedenpitävää määritelmää. Uskon kyllä johonkin meitä suurempaan, mutta mihin - se on sitten vähän auki.

Meidäthän vihittiin maistraatissa - syitä on useampiakin. Ensimmäiseksi, se oli meille ehdottomasti helpoin vaihtoehto. Charles ei kuulu Suomessa virallisesti mihinkään kirkkoon, ja liittyminen evankelisluterilaiseen kirkkoon ei puolestaan miehen oman uskonnon vuoksi tullut kysymykseen. Tähän päälle tosin sekin, että paperiasioiden hoitamisen kannalta maistraattivihkiminen oli meille selkeästi järkevin ratkaisu.

Oon varmaan jossakin oman blogini puolella maininnutkin sen, että Charles on siis itse LDS (mormoni). Koska mä olen tällainen "kameleontti", mulle ei ollut poissuljettu vaihtoehto sekään, ettenkö olisi itse miettinyt kääntymistä. Ennen vihkimistä tässä ei kuitenkaan olisi ollut pienintäkään järjen hiventä, joten homma vähän niinkuin jäi. Mä koen LDS tavat ja käytännöt jollakin tapaa tosi omiksi ja sellaisiksi, jotka voisin omaksua syvemminkin - mä en kuitenkaan tykkää esimerkiksi siitä, että kirkko vaatii jatkuvaa (useamman kerran viikossa) läsnäoloa huolimatta siitä, että asutaan n. 200 km lähimmästä LDS-kirkosta, tämän lisäksi kirkko vaatii tuloista kymmenykset ja siihen päälle vielä tietty kaksinaismoralismi (mm. kola/virvoitusjuomat on syntiä - ja kappas vaan, omistaakohan kirkko ison siivun Pepsin osakkeita...) - niin. Nyt miut varmaan poltetaan roviolla, kun sanoin nämä ääneen... :''D

Joka tapauksessa - pointti tässä lähinnä se, että mä en todellakaan näe, että kenelläkään olisi vara lähteä arvostelemaan. Naimisiin mennään (toivottavasti!) vain kerran elämässä, joten tottakai siitä päivästä pitää tehdä ikimuistoinen ja juuri itsensä näköinen! <3 Tärkeintä hommassa on kuitenkin se, että teillä kahdella on keskenään asiasta juuri teidännäköinen kompromissi - se on ainoa juttu, joka lopulta merkitsee :)

Mia-Sofia kirjoitti...

Ette ole ainoita, minäkin liityin kirkkoon miehen takia ja isovanhempani olisi varmaan saaneet sydärin jos ei olisikaan ollut kirkkohäitä luvassa. Varmaan jonkun mielestä tekopyhää, mutta yhtä väärin sekin olisi että mies joutuu luopumaan haaveistaan kirkkohäistä. Näin oli mielestämme lopulta paras vaihtoehto. Mutta kieltämättä tuntuu vähän pistoksena sydämessä ja oloa helpottaakseni liityin jo tämän vuoden puolella.

Jokainen tavallaan, mielestäni uskontoon liittyvistä asioista on turha lähteä väittelemään tai vetelemään pahemmin herneitä nenään :P

Unknown kirjoitti...

Mun kummitäti meinas lentää perseelleen kun kuuli, ettei O kuulu kirkkoon. Meille on ollut itsestään selvyys ensimmäisestä vakavasta keskustelusta asti, että O liittyy kirkkoon, ja mahdolliset lapset sitten myös kastetaan. Heille helpompaakin ehkä niin.

Toi teidän tilanne on kyllä haastava! Ja suomalaisena ei ihan huvikseen ja heppoisin perusteluin mormooniksi ryhdytä.

Mut poltettiin jo roviolla yhdessä ryhmässä tämän kertomisen jälkeen.
Mutta, jos meillä on selvät sävelet, ja molemmat on tyytyväisiä en jaksa välittää muista :)

Unknown kirjoitti...

Noh katotaan miten meillä käy, saadaanko toi kaavake täytettyä tänä vuonna.
Tää on arka aihe, ja tietyt vetää sellaiset rantapallot nenäänsä, ettei ne lähde millään pois.
Meidän häät, ja kun yhteisymmärrykseen päädyttiin ratkaisu on paras. Niinkuin teilläkin. Ehkä nää ratkaisut on se pienempi paha kaikille.:) Meillä ei enään isovanhempia ole, mutta välitän edes kummitätini mielipiteestä.

Mrs B. kirjoitti...

Oikea asenne! <3

Mun mielestä teillä tuntuu olevan muutenkin fiksu ajattelutapa tässä asiassa - esimerkiksi juuri lasten kanssa. Jos ja kun se on teidän kompromissinne tehdä asia näin päin, ei siinä oo muilla mitään sanomista. Meillä on vähän sama asia USA:n kansalaisuuden kanssa - lapset pelkästään Suomen kansalaisia, ja saavat sitten myöhemmin itse valita, haluavatko tulla maailmanlaajuisesti IRS:n vero-orjiksi vai eivät ;) Kansalaisuuden kuitenkin isänsä puolelta saavat niin halutessaan.

Ja hyh, en kyllä ymmärrä, miten kukaan voi lähteä toista tuomitsemaan yhtään missään tämän asian tiimoilta! :( Surullista, miten ihmisistä tuntuu nykyään ilmeisesti siltä, että oma mielipide ainoa ja paras mielipide...

Ja joo - Suomessa tosiaan on kyllä evankelisluterilaisuus niin valtion sisään rakennettu, että vaikka kuinka ei Suomessa kirkkoon kuuluisi, on silti tietyllä tavoin "tapauskovainen" - vaikkei kuitenkaan taas olisikaan. Juuri tää on mulle ehkä se isoin juttu - meillä muuttuu monta asiaa entistäkin pysyvämmin, jos mä jossakin vaiheessa päädyn itse kääntymään LDS:n. Ei välttämättä paha asia, mutta melkoista taistelemista tuulimyllyjä vastaan, se on selvä.

Unknown kirjoitti...

Parisuhde on kompromisseja, niin se vaan on. Välillä joutuu tekemään asioita, joista ei niin hirveästi pidä.
Meillä ajatellaan asioita paljon, ja molemmat ollaan sitä mieltä, et muiden mielipiteillä ole väliä.

Arvostelusta on tehty nykyään niin helppoa. Ihan ventovieras voi loukata tarkoituksella vaikka kuinka pahasti. Eikä yleensä itse saa takaisin mitään:/

Suomi taitaa olla niitä harvoja maita, jossa uskonto kuuluu valtioon.

Laura kirjoitti...

Me pistetään paremmaksi (pahemmaksi?) ja liitytään molemmat kirkkoon häiden takia. Mies tosin muuhun kuin ev. lut. kirkkoon, mutta kirkkoon kuitenkin. Kirjoittelin aiheesta jo aiemmin omaan blogiin ja varmaan siellä on osa lopettanut lukemisen siihen paikkaan, mutta mitäs pienistä :D Musta on aivan turha lähteä paasaamaan kenellekään uskonasioista tai tekopyhyydestä. Mites se meni, heittäköön ensimmäisen kiven ken..