tiistai 14. kesäkuuta 2016

Hermoromahduksesta selvitty. -Ehkä.

Blogini historia alkoi näistä kengistä.
Torstaina laitoin tosiaan siihen facebookissa olevaan sivuun viestiä, että ovatko ko. kenkäkaupat keskenään yhteyksissä, kun katuosoitteet on samat. Perjantaina viesti oltiin heti luettu, et vastausta. Odotin hermostuneena JOTAIN  kohtaloa mun kengistä, ei mitään.
Tänään tartuin härkää sarvista, ja soitin luottokuntaan. Sieltä mulle vastattiin, että ko. firmaan pitäisi ottaa yhteyttä jokaisella mahdollisella tavalla, myös soittamalla. Minähän huonolla englannillani alkaisi kenekään britin kanssa vääntämään lontoota, laitetaampas siis sulho asialle.

Ensimmäiseen soittoon ei vastattu. Mutta toiseen. BINGO! Joku mies sieltä oli vastannut, ja alkoi selvittämään tilausta. Tilausnumeron saatuaan saimme selityksen. "Hän ei saanut minulle viestiä, koska ei osannut kirjoittaa sähköpostiositetta oikeen" Anteeksi mitä?????!


No, kengät olivat heiltä jo poistuneet, ja jonkun virheen vuoki olivat edelleen myynnissä heidän sivuillaan. Mies oli kuulemma ihan pelästynyt, kun oli uhattu ottaa yhteyttä Visaan.

Ei noille lontoota puhuville tulisi mieleen vaikka soittaa? Puhelinnumero kun oli pakollinen.
Noh, enivei, melkein heti puhelun loputtua, tuli pahoittelu viesti, ja koodi jolla saan seuraavasta ostoksesta -10%.


Sisäinen bridezilla herää henkiin, haukun kaikki pystyyn, jopa miehen, vaikka hän on parhaani mukaan auttanut mua koko kenkäepisodissa.

Ja mitä tekee tämän jälkeen mies? Tilaa tulevalle vaimolleen ne kengät Amazonista. MÄÄ EN KESTÄ!
Tiedän niiin astuvani oikean miehen kanssa alttarille. Harva mies tilaa naiselleen kenkiä!
Vuoden poikaystävä-titteli kolahti kyllä O:n nimiin seuraavaksi 100 vuodeksi.


Mä nyt ehkä sittenkin uskallan tilata häihin tavaraa muualtakin kun suomesta, ja budjetti ei veny ja pauku ihan hirveästi...



Muutama ihminen on jo blogini löytänyt. :) Kertokaa ihmeessä postausideoita.  Oma pääni alkaa käydä vähän tyhjällä, ennen kun saan alkaa toden teolla kaiken tekemisen.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Onnellisuus on pieniä asioita.

Kuinka iloiseksi tuleva morsian voi tulla keskustelusta isän kanssa? Todella! Ja syy on niin yksinkertainen, kun maitotonkat. Kyllä, luit oikeen. Mä oon kuukauden skitsonnu, etsinnyt vimmatusti netistä, kirppareilta ja jopa kaupasta sopu hintaisia maitotonkia. Ja ne löytyy lähempää, kun osasin arvata. Onnea on olla kotoisin vanhasta maatalosta.
Samalla kotireissulla etsin myös helmeimmät ikkunan pokat. Kun kesäloma koittaa, mä alan hiomaan ja maalaamaan niitä. Lopputuloksen näätte ensi kuussa.
425 päivää, ja mä oon ihan häähuumissa nyt. Miten mää maltan?

€€€€£££$$$

Hillo, fyffe, pätäkkä, massi, valuutta, oravannahka, ropo, fyrkka, kahiseva, tuohi.Raha. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.


Häiden budjetti. Ja sen kasaan haaliminen.

Raha, pakollinen asia elämisessä, josta on vaikea puhua, ja joka aiheuttaa paljon tappeluita.
Raha, ja budjetti nyt vaan liittyy olennaisena osana häitä. Se on karu fakta. Se, mistä raha haalitaan kasaan, on jokaisen parin oma asia, silti asia kaikkia kiinnostaa.

Ennen vanhaanhan oli tapana, että morsiamen vanhemmat, eteenkin isä maksaa tyttärelleen häät. Joillaan tapahtuu kai vieläkin näin? Jos se meillä alkaa olla jo harvinaisempaa, jenkkien hääohjelmissa sitä nähdään. Budjetit tosin saattaa siellä päin olla kuusi numeroisia...
 Osa pareista menee toki lakki kourassa pankinjohtajan puheille nostamaan sitä ylihintaista kulutusluottoa, ja maksaa niitä häitään pois monta vuotta. Pahimmassa tapauksessa vielä silloinkin, kun ollaan jo erossa.



Me, tai lähinnä sulho, joka ei voi sietää rahan pyytämistä, kerjäämistä vanhemmilta päätimme, että säästetään häihin käytettävä summa. Yhdessä.
Molemmat kuitenkin kun käy kokoaika duunissa, homma ei hirmu vaikeaa ole. Tulevan rouvan vaan tarvitsee vähän vähetää noita shoppailuitaan. Hups. :D

Laskutoimitusten, ja muutamien exel-taulokon jälkeen meidän budjetiksi nousee väistämättä viisinumeroiseksi. Kymmenentuhatta!!!! Säästämme varmuudeksi 12tonnia, niin ei ainakaan tule epämiellyttäviä yllätyksiä.

Minä olen muutaman vuoden säästänyt pienen summan kerralla sukanvarteen, (= lue häitä varten)

Neiti matikka monen, monen laskutoimituksen jälkeen on päässyt lukemiin;
syyskuun loppuun mennessä meillä pitäisi olla kasassa 9000€. Silloin häihin on aikaa vuosi.
Sen jälkeen saadaan varata kirkko, vihdoin.
Tätä ennen meillä on toivottavasti juhlapaikka varattu, pitopalvelu tilattu, bändi ja valokuvaaja buukaattu. Sillon tiedämme sen oikean budjetin. Koristeita sun muita voi sitten ostaa muutenkin, jos sikseen tulee. Se on toki pois muista, mutta tämä ei maailmaa kaada. Jos tämä laskukaava pitää yhtään kutinsa, meillä on VUOSI aikaa säästää tonni. Eli vajaa 100e/kk.
Toki haluan säilyttää jokaisen kuitin pienemmistäkin ostoksista, että voi laskea sen tarkan summan (jos uskaltaa).

Onhan tämä kurjaa kesällä. Kaikki rahat menee säästöön. Mutta kerran se vaan kirpasee. Ja on vähemmän varaa käydä ostamassa toripullia ;)

Ja miksi me juuri kesällä säästetään?
a) lomarahat. ns ylimääräistä rahaa, joka menis kuitenkin turhuuteen muuten.
b) mun työ on sellainen, että kesällä nyt vaan on enemmän töitä.
c) o:n työpaikan vaihdos juuri lomakauden vaihtuessa. Näin hänellä ei ole päivääkään lomaa.


Ajoitaan me silti käydä Ruisrorockissa, huvipuistossa, tehdä joku pieni suomi retki jonnekkin. Suurin säästö tulee kesässä siitä, että meidän jokavuotuinen ulkomaanreissu ei tänä vuonna olis edes työtilanteesta johtuen mahdollista.

Miten me säästetään?O nyt on luontaisesti parempi säästämään, kun minä. Hänen rahansa ei mee vaatteisiin, kenkiin ja meikkeihin. Mun rahat menee meidän molempienkin vaatteisiin nykyään.
Minä olen kokenut hyväksi säästötavaksi sen, että palkkapäivänä menee suoraan säästöön summa x. Palkkakuitin saatuani ynnäilen, mitä mulla menee pakollisiin menoihin rahaa, ja laitan heti loput rahat säästötililleni. Tältä tililtä rahaa saadakseni mun pitäisi ajaa 100 kilometriä kotipaikkakunnalleni, ja mennä pankkiin. Vielä en ole niin pakottavaa rättiä, tai muuta tarpeellista löytänyt, että näin pitäisi tehdä.
O tekee myös kesällä ylitöitä, koska muiden lomailsessa se on mahdollista.
Ylipäänsä ollaan opeteltu elämään säästeliäämmin. Katsotaan mitä syödään, mikä on tarjouksessa, eikä osteta joka kauppareissu niitä oluita.

Ja ihanaa huomata, että joku on viikonlopun aikana löytänyt tiensä tähän blogi nuorikkoon. Olisi kiva, jos jättäisit jonkun kommentin jonnekkin. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!






sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ketä kutsua häihin?

Ensimmäisten asioiden joukossa, kun häitä alkaa suunnittelemaan, laaditaan vieraslista.
Niin myös meillä. Revittiin hiuksia omasta ja toisen päästä, purtiin kynsiä, ja nieltiin tappiot.

Mutta, onko ihmisiä pakko kutsua pakosta? Meidän mielestä ei.
On toki eria asia, jos vanhemmat kustantavat noin kaiken, sillon heillä on myös jonkinlainen päätösvalta siihen, ketä heidän rahoillaan estitään. Mutta me, niinkun nykyään varmaan suurinosa pareistaan maksavat häänsä itse. Sillon meillä on päätösvalta.

Häät on meidän päivä, mä en halua juhlimaan, ilkeasti sanottuna syömään ja juomaan meidän piikkiin ihmisiä, joista en pätkääkään pidä. Ihmisiä, joiden kanssa ollaan tekemisissä maksimissaan kerran vuodessa sukujuhlissa, jos silloinkaan. On ihmisiä, joita meidän nyt ehkä on kuitenkin pakko kutsua, vaikka heidän käytös on erittäin loukkaavaa meitä kohtaa.

Miten vetää sitten se kultainen kaskitie, ketä kutsutaan? 

Sen kun tietäisi. Sitä tässä ollaan pyöritetty monta kuukautta. Hyväksi tavaksi päätimme sen, että ne, kenen kanssa emme ole kihlautumisen jälkeen missään tekemisissä, heidät karsitaan automaattisesti listalta. Siinä meni kaksi mun serkkua. Oikeastaan kolme. Mutta kun sen yhden haluaisin kutsua. Hän ei ole facebookissa, ja näin ollen nykypäivänä yhteydenotto on hyvin hankalaa.
Yhden serkun kanssa jutellaan välillä facebookissa, ja whatsapissa, ja hän onkin minulle aika neutraali.

Onko sitten tyhmää kutsua häihin isän serkku, ja oman pikkuserkun lapsi lapsineen?
Ei, jos he ovat muutenkin mukana elämässä, ja tietävät mitä meillekkin kuuluu.

Voiko joku loukkaantua? -Voi. Ensimmäisenä varmasti meidän äiti. Jonka puolen sukulaisia en haluaisi kutsua. Ja tajuttuaan, että meillä on häät, myös loput sukulaiset.
Mitä mä siinä sitten menettäisin? En omasta mielestäni mitään. Pari facebook kaveria, ja ehkä pari joulukorttia vähemmän?

Ja mites sitten sellaiset, joiden häissä on itse ollut, pitääkö ne kutsua häihin? Kai ne pitää, ainakin sulhasen mielestä. Tällä kaavalla saamme hänen kaikki serkut mukaan. Yhdeksän kappaletta, ja siihen päälle puolisot ja jälkikasvu.

Ja sitten ne kaverit. Itselläni on vain muutama kaveri, kenen kanssa olen tekemisissä enemmän, ja kenet myös O tuntee, he eivät ole ongelma. Meillä on aina hauskaa.
Mutta nuo puoliskon kaverit. Niitä on paljon! Kaikkia emme voi kutsua, ihan vaan sen takia, että loppuu tila kasken. Mitenkä erottelu sitten tapahtuu? Ne, keiden kanssa sulho on liikkunut muutenkin kun vaan porukassa ovat fine. He saavat kutsun.
Mutta, vetääkö osa porukasta herne-maissi-paprikat nenäänsä, se jää nähtäväksi.

Entä ne lapset sitten? Niiiin. välillä haluan lapsettomat häät, välillä tietyn kellon ajan, mihin mennessä lapset lähtisivät pois. Joskus taas, että pikkuväki tapsuttelisi mukana. Tosiasiahan on se, että jos lapset tulee mukaan, on alle 15-vuotiaita tulossa semmonen reilu 20. Ja miten paljon porukka tässä reilussa vuodessa sikiää :D

Olipa sekava postaus. Niin on sekavat ajatuksetkin. Ajatusten purkaminenkaan ei yhtään helpottanut kyllä tätä mietintää, oikeastaan päin vastoin.

Nyt listalla on noin 80 aikuisen nimeä. lapset siihen päälle. 80 olis se optimaalinen määrä. Yli 100 henkilöä on jo paljon. Saisin ainakin ne suuret häät.


//Edit. Me nyt ollana päätetty kutsua serkut ja kaimat. Kaikesta huolimatta. Niellään tappio, saadaan vanhemmat tyytyväisiksi! Syön asian suhteen sanani.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Vyötärön metsästys

Kun häistä tuli ajankohtaista, päätin ottaa itsestäni niskasta kiinni. Minähän haluan näyttää hääpäivänä hyvältä, ja tällä elopainolla se olisi lähes mahdotonta.
Laitoin parin vuoden töistä saadut liikuntasetelit sileäksi, ja palkkasin itselleni persona trainerin. Hän tekisi mulle ruokavalion. Olimme jo viime keväänä alottanut yhdessä treenamisen noin kuukauden välein. Tämä pakottaa mut salilla käymiseen, ja liikuntaan, koska joku piiskaa mua, edistää kehittymään ja varmasti näkee, jos salin sijasta onkin jääty sohvalle vetään munkkia.
Tavotteeksi asetimme -20kiloa. Aikaa on reilusti, siinä vaiheessa melkeen 1 1/2 vuotta.
Nyt on takana 18 viikkoa, vaaka näyttää -10kg vähemmän, kun projektia aloittaessa.
Ja ei, mä en oo eläny pelkällä parsakaalilla ja kanalla. Välillä olen herkutellut urakalla, väliin on mahtunut viikonloppu Tukholmassa, parit kaverien häät, hääkakkujen maistelua....

Minun lihoamisen syyksi en voi laittaa parisuhdetta. Ainakaan, kun katsoo tota kuivan kesän oravaa, joka meidän suhteemme aikana on laihtunut reilun 10kg, ihan vaan sillä, että kaljapullo on vaihtunut kasviksiin.
Mun lihoamisen syynä on lapsuuden ja nuoruuden urheilu, sen lopettaminen, ja sen jälkeisen harrasteliikunnan lopettaminen lähes seinään loukkaantumisen, ja sen jälkeisen leikkauksen takia.
Liikunta on aina ollut osa mun elämää, tässä ei siis ole mitään uutta. Nyt pikkuhiljaa alan saamaan sen takaisin, ja pt:n kanssa treenaaminen auttaa myös pelkoihin, joita loukkaantumisesta on tullut.

Syöminen on aina ollut mulle se ongelma. Sillon, kun liikuin, urheilin karkkipussi ei näkynyt missään. Urheilun lopettamisen jälkeen ihan vaan karkkihyllyn ohi kävely on tuonut viisi senttiä vyötärölle.
Syömistä ei myöskään helpota se, että yksinkertaisesti, mä pidän siitä.
Ja syön myös tunteisiin. Niin ilosta, kun surusta.

Ruokavalio sai ilmeisesti mun onnettoman aineenvaihdunnan käyntiin, ja se auttoi tunnesyömiseenkin. Kunhan vaan muistan syödä maksimissaan neljän tunnin välein. Enkä kävele nälkäisenä Prisman paistopisteen ohi.

Suurin urakkahan tulee vasta eteen, kun haaveiltu kilomäärä on plakkarissa. Painon pitäminen siinä lukemassa. Mä en todellakaan halua, että kun häät on ohi, mä palaan samaan, ja lihoan samantien saadut 20 kiloa takaisin.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Meidän häät

Meidän häät pidetään siis mitä todennäköisemmin 12.08.2017 minun kotipaikkakunnallani.
O ei ole nähnyt sieltä koskaan mitään paikkoja, jotenka kun vaan yhteinen sauma osuu, otan luurin käteen, ja alan sopia meille näyttöaikoja. Pohjustukseksi, viime vuonna kyseisellä paikkakunnalla vihittiin 10 paria, että varsinaista ruuhkaa ei ole tiedossa.
Kirkon saamme varata lokakuussa.

Tammikuun alussa aloin pyöritellä värejä ja teemoja päässäni häiden suhteen.
Kysyin asiaa sulholta. Hänen mielipiteensä oli väriteemaan "Punainen ja musta."

Pintrest

Joo, miksikä ei. Olihan meidän kotikin aluksia näissä väreissä. Oman pienen hetken mietinnän jälkeen sulho jatkoi "punanen satiini, ja musta nahka tai lateksi" -JOO EI! Siinä meni sekin väriyhdistelmä sitten. Näkisin vaan päässäni pornoluolan.

Hopea on niin nähty teemavärinä, kultaisesta en pidä. Vaaleanpunainen olisi mennyt mun prinsessaunelmiin, kun nenä päähän, ei sulhon.
Sininen ja vihreä - ei todellakaan!

Ei jäänyt värien jälkeen, kun teemat. Ensimmäinen oli matkat. Pongasin niin hienoja passin muotoisia kutsukortteja. Idea olisi sopinut, jos matkustelua olisi harrastettu pikkuisen enemmän, käynti viidessä maassa jäisi vähän pliisuksi ideaksi.
Vintage Canada PassportKutsukortti

Ihan parit vaan häälehdet koluttuani sen sitten keksin. Myös minä haluan maalaishäät.
Mun tapauksessa ymmärrettävää, olenhan maatilanflikka, ja häät järjestetään maalaispitäjässä.
Myös O on viettänyt ison osan lapsuudestaan samassa kylässä, hänen isovanhemmillaan.

Meiltä kotoolta löytyy paljon rekvisiittaa, mitkä tukee mun ideaa. Jostain pitäis vielä hommata vanhanajan paaleja. Ei lehmän munia, vaan sellaisia suorakaiteen muotoisia.

Kattoon haluan hallaharsoja, niin että ne lähtee keskeltä kohti seiniä. sinne väliin haluan valoiksi lipputangon valot.
Koristeeksi vanhaa puuta, juuttinarulla, -kankaalla ja pitsillä koristeltuja lasipurkkeja. (tervetuloa suolakurkun syönti talkoisiin, niitä meinaan tarvitaan)

rustic wedding table linens | burlap and lace wedding inspiration it s indisputable magic happens: pinterest

Tuossa kunnon inspiraatio kuva! Juuri tuon tyylisiä pöytäliinoja. DIY meiningillä.
Ihastuin myös niin noihin ruokailiväline pussukoihin, että pakko kai se on surrutella ompelukoneella enemmänkin.

Kukkia meidän häissä ei tulla näkemään, kun kimpussa ja vieheissä. Pöytiin saattaa tulla morsiusharsoa, mutta ei muuta.
Mä oon kukkien kanssa sitä mieltä, että se on ihan rahan tuhlausta. Ne maksaa ihan tolkuttomasti, ja lisäksi olen melkeen kaikille kukille allerginen.
Tehdään siis kukkakoristeetkin suurimmaksi osaksi itse. Tai minä teen. Suodatinpusseista.

Ruusuprojektin laitan vireille ensiviikolla, ja sit on ehkä kuviakin jo näyttää ihan itse, mitä olen saanut aikaan.
Muut projektit odottakoot siihen asti, kunnes on paikka, ja mitatuna pöydät ja päätetty miten ihmiset laitettaan istumaan.


Taru sormusten herrasta

Kuulipa humalassa oleva, nukkuvaa esittävä tyttöystävä keväällä 2015 maagiset ääneen mietinnät "uskaltaisinkohan kosia sua jo?"

Alkoi malttamaton odotus.
 Kosinnan jälkeen kaikki päässä olevat rattaat voisi laittaa käymään ylikierroksilla, saisin alkaa toteuttamaan unelmaani.
Meni kesä 2015, sen mukana reissu. Kaikki olivat aivan varmoja, että siellä se tapahtuu, kosinta. Toivoin etsiväni sormusta Saksasta, tai Tsekeistä. Ei, mitään ei tapahtunut.

Meni joulu, ei silloinkaan. Jouluna aloin jo vähän kyselemään asiasta.
Joulu loppui, paluu arkeen tapahtui minun osaltani sunnuntaina työpäivällä.
O tuli hakemaan mua töitten jälkeen, ja kysyi  ruokatoiveita, kaupassa ei kuulemma ollut ollut mitään muuta, kun jauhelihaa. Päätettiin hakea pizzaa.
Syötiin siinä pizzaa, ja katsottiin jouluna tullutta Beethoven leffaa. Ihan tavallinen sunnuntai-ilta.
KUNNES. O alkoi kaivaa housujen taskuja, ja otti sieltä rasian.
Kysyi maagiset kaksi sanaa. "Tuletko vaimokseni?"
Noh, jos kosinta ei tapahtunut lentävällä norsulla, niinkuin oon aina unelmoinu, ei munkaan reaktio ollut mistään oppikirjasta.
Meikäläinen katsoo sormusta, ottaa sen sormeen, alkaa katsomaan sormusta suu auki, itkee. (tässä vaiheessa oon melkeen jo soittanut isille, ja lähettänyt kuvan tulevalle kaasolle). Kunnes O kyselee, että pitäiskö mun vastatakkin jotain. Onnesta sekaisin olevana sain soperrettua "jooo, tahdon, mennään"


Kihlasormus oli sormessa vain sohvalla ja käydessä ulkona. Se sormessa ei tehty mitään fyysistä, saatika sen kanssa menty töihin. Viikko kosinnan jälkeen kävimme näyttämässä sormuksia mun vanhemmille. Kotimatkalla autossa aloin ihmetellä, että sormus on hassusti tummunut. Kotona ihmettelin, ja esittelin sitä sulholle. Hän piti mua luulosairaana. Sormus viihtyi visusti rasiassaan, koska pelkäsin sen käyttöä.
Meni viikko ensimmäisestä huomiostani, kun aloin oikeasti miettiä, että ei tän nyt näin nopeasti kuuluis muuttua. Lähetin kaasolle kyselyn hänen sormuksestaan, ja sen muuttumisesta. Ei mitään puolessa vuodessa. Jaha, meikä saanu taas jonkun maanantaikappaleen, ja ei muuta kun Kultajouseen vahvistamaan luuloni sormuksen värin muutosta, tai vaihtoehtoisesti suoraan pääsy Kupittaalle pään pehmisestä häiden takia jo tässä vaiheessa.
Onneksi myyjä oli kanssani samaa mieltä, ja sormus päätyi ihmettelyjen kera sepälle uudelleen radinointiin.

Ensimmäinen ryppy minun ja sormuksen välisessä rakkaudessa.
Meni viikko, sai sormukseni takaisin, varottelun kera, että voi olla ettei rodinointi vieläkään pysy. Sormuksen vaihtoaika oli vielä voimassa, joten ensimmäisen kerran sormuksen vaihto kävi tässä vaiheessa mielessä.
Alkoi päässäni jyllätä ajatukset siitä, että voinko mä hylätä sormusta? Tämä sormus oli kuitenkin minulle SE sormus. Miehen valitsema, mitä hänkin asiasta ajattelee?
Järkevästi sulho ajatteli, niinkun aina. Hän tuki mielipidettäni siitä, että sormus on sormessani läpi elämän, ei siitä mitään tuu, jos sitä joudutaan parin viikon välein fiksaamaan.
Niin vaihtui kihlasormus. Vähän isompaan, mutta saman tyyliseen. Yksi timantti keskellä.

Mun ja kihlasormuksen yhteiselo alkoi niin kivikkoisesti, etten vieläkään osaa pitää sormusta edes töissä. Jos lähdemme johonkin, sormus menee ensimmäisenä käteen, mutta jos tiedossa on kotitöitä ja töitä, sormus pysyy laatikossaan. Ehkä mä opin. Käyttöä varten tämä rinkula on tehty. Ja elämää sen kuuluukin nähdä.


Vihkisormus.

Sormus. Se ainoa asia, joka päivästä jää konkreettisesti käteen. Päivästä, johon mekin olemme budjetoineet 10tonnin. Asia, joka pysyy sormessani siihen asti, kunnes jätä maallisen elämän. Rinkula saattaa olla sormessa vuoden (sählä, ja tapaturma-altis tässä hei!), tai 60 vuotta.
Minkälainen sen haluan olevan?
-Naisen parhaita ystäviä, timantteja
-valkokultainen
-paksumpi, kun kihlasormukseni


Kihlasormukseni on Kultajousen Princess mallistosta oleva 4mm flakkarunkoinen valkokultainen rinkula, jonka keskellä komeilee 0,15 CT kokoinen briljantti hionnalla oleva tiamantti.




Tässä ollaan kohta puoli vuotta tutkailtu netistä, että minkälainen rinkula täydentäisi tämän parin täydelliseksi.
Muutama viikko sitten naamastani tuli hymiö, jonka silmät ovat sydämiä avattuani Kultajousen sivut Uusi Story Of Love-mallisto. Siinä. Ton mä tahdon.

Story of Love timanttisormus Sormus
Mä rakastan oman kihlani simppeliä, mutta silti suht harvinaista mallia. 
Tuossa pääkivi on saman kokoinen, kun kihlassa, ja keskelle tulee sitten rivi timantteja. Sisäinen harakka hykertelee onnesta.

Kultajousen Princess mallistossa on myös sormus, joka viehättää, mutta silti joku tökkii.
Princess timanttisormus 0,35ct 14KPrincess sormus

Sitten silmäni osui Sandbergin mallistoon. Heillä on Kallioranta sormus, joka on täysin saman näköinen kihlani kanssa ainakin kuvassa, paitsi puolet pienemmällä kivellä. Varmaan myös siis runko on ohuempi?
Sandbergiltä bongasin sitten tämän
V-82-8wSandberg Kallioranta I


Noh, eikun auto alle, suunta kohta Raisiota ja Myllyä.

Ensimmäisenä suuntasin Kultajousen Elegance-myymälään. Palvelu oli aivan loistavaa, ja löysinkin sieltä toisen varteenotettavan vaihtoehdon.

 Ah! Se on täydellinen. Jopa paria kokoa liian pienenä, ja pikkusormessa. Tämän saatuaan sormeeni, silmääni ilmestyi kun tyhjästä omituinen roska.
Ainoa vaan, että näitä kuvia katsellessa oon alkanut miettiä, että onko toi runko sittenkään flakka? Vai meneekö se tynnyriin?



Tätä sormusta Kultajousen täti sai mut koittamaan, koska hänen mielestään se sopisi hyvin kihlaani. Uskon  ammattitaitoa, ja kokemusta. Ei hassumpi. En kuitenkaan nää sitä ihan niin minuna, kun tuota toista.





Ei kerrota kellekkään, että saatoin tilaa tuon ylimmän omassa koossani. Mutta ilman ostopakkoa. Rakkauttani ei yhtään laskenut postista tullut lappu "Tällä tuotteella yhdestä valitsemastasi tuotteesta -25%" Samana päivänä tuli myös tekstiviesti, että sormus on saapunut.

Matkani jatkui vielä Laatukoruun, jossa yksikään sormus ei saanut aikaan sydämentykytyksiä .
Timanttisilla väkeä oli kun pipoa. Oliko fiksua olla ylppäreitä edeltävänä päivänä liikenteessä? -EI!

Uskallanko mä nyt vaan kotiuttaa tuon sormuksen? Onko se täydellinen sormus, jos kyyneleet tulee silmään? Vai pitääkö mun nyt käydä kiertämässä keskustan pienemmät liikkeet, ja etsiä paikka, joka myy tota Sandberg:iä, ja kokeilla sitä Kalliorantaakin. Tuuliviirinä kun saatan mielipidettäni muuttaa vielä noin miljoona kertaa.



torstai 9. kesäkuuta 2016

Se ensimmäinen hermoromahdus.

Mun piti kirjoittaa kihlauksesta tai siitä, mitä ollaan saatu aikaan tai laihdutuksesta häitä varten, mutta koin tämän tärkeämmäksi;

Ensimmäinen itkupotkuraivari on häiden takia eletty.


Ja se ei sitten ollut mikään pieni. Olen tässä viikon päivät vollottanut joka päivä. Olen myös sulhon lisäksi parkunut kaasolle, että mä en mene naimisiin. Mun ei ole tarkoitettu mennä naimisiin, kohtalo puuttui peliin.

Ja mistä tällänen maailmanluokan katastrofi sai alkunsa?
Kaksi viikkoa sitten avasin netin ihmeellisen maailman, ja TADAAAA siinä ne oli ruudulla, ja mun verkkokalvoilla. Mun unelmien hääkengät. Ja mikä hinta 45£!!
Minä, maailman epäuskoisin nettishoppaaja, ei, en laittanut niitä saman tien tilaukseen, ja jäänyt odottamaan, vaan kysyin sulhon mielipidettä. Uskallanko tilata, onko varmasti turvallista yms. Sulho näytti vihreää valoa, ja minä tärisevin näpein näppäilin luottokortin numeron, ja jäin odottamaan. Innostuksissani lähetin kuvan whatsapp:issa kaikille, keitä asia voisi yhtään kiinnostaa.

Ja jäin odottamaan. Malttamaton lukihäriö luki, että eurooppaan postitus tapahtuu 7 työpäivän kuluessa. Tarkemmin tihrustaessa lähetetään 7 työpäivän kuluessa. No, anyway. Molemmat deadlinet oli ylitetty, ja tämä tyttönen hyppi kirjaimellisesti tulisilla hiilillä.
Viime viikon perjantaina yhdessä O:n kanssa laitoimme puljuun viestiä, että missä on mun kengät?
Ei tietenkään vastausta. odotimme viikonlopun, ja pari arkipäivää, ei vieläkään. Tässä vaiheessa viestiä vähän kärkkäämpää viestiä, jossa oli mukana myös toivottavasti Taikasana, Visa.
Kaksi työpäivää on kulunut, ei vieläkään mitään.
Sisäinen salapoliisi, aka googlepoliisi selvitti, että samassa osoitteessa, jossa ko. nimeltämainitsematon brittiläinen morsiustiesminkäasusteen kivijalkamyymälä sijaitsee, sijaitsee myös toinen saman alan yritys. Ja nyt heille meni viestiä.
Jäämme jännityksellä odottamaan. Ja kyllä, nyt olin niin nykyaikainen, että unohdin sähköpostit, käytin Facebook messengeriä. Syystä, että nään kun viesti on luettu.


Liitetäämpä mukaan vielä kuva kengistä, ja käännetään tätä moraa haavassa.
Menbur: Laura Avokkaat kermanvalkoinenOtetaan kuva suomalaisilta sivuilta, etten vahingossakaan kerro sivun osoitetta.


Kyöni tuleva morsian kiittää, ja kuittaa.

Tarinalle on toivottavasti luvassa jatkoa. Toivottavasti tämä satu päättyy hyvin. Ja prinsessa saa kenkänsä.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Minä + Hän = Me

Kaksi ihmistä kohtaa, aloittaa seurustelun, yhteisen elämän. Muuttavat yhteen, hommaa jälkikasvua. Meidän tapauksessa karvaisia. Menevät kihloihin. Ja alkavat suunnittelemaan häitä.
Yhtä päivää, josta toinen on haaveillut koko ikänsä, toinen näkee painajaisia, hikikarpalot juoksee otsalla, ahdistaa. Rakkauden takia Hän kuitenkin tekee toisen onnelliseksi, vaikka itse joutuukin kärsimään.

Tästä alkaa matka, yksi vuosi ja kaksi kuukautta. Sillon sanomme toisillemme "tahdon".
Koristeluja tulee omien pikku kätösten, sekä kaikkien pakotettujen käsien kautta. Paniikeilta ja itkupotkuraivareiltakaan ei varmasti vältytä.Tervetuloa seuraamaan hääblogia häähullun silmin kirjoitettuna.