Sulhasellakin on juhla-asu?

Tätä on vaikea kirjoittaa, ja ylipäänsä julkaista. Tämä teksti on sisältää niin paljon negatiivisia sanoja, että hirvittää!  En kuitenkaan halua valehdella, ja kertoa asiat niin kun ne ovat. Ja tämä postaus on ollut luonnoksissa kohta kaksi viikkoa!

Sulhasen puku.
Asia, joka on aiheuttanut varsinkin minulle harmaita hiuksia, ja ihan mielipahaa.
Meillä molemmilla oli kuitenkin tiedossa, mitä haluamme.

Turussa on kolme pukuvuokraamoa. 
Yhden laskimme pois häämessuilla, kun sain kuulla, ettei heidän valikoimissaan ole, mitä haemme.

Vähän Turun häämessujen jälkeen ajattelinkin tehdä pienen kierroksen kahdessa jäljellä olevassa vuokraamossa, jotka kätevästi ovat vastakkain.

Ensin menin Lainahöyheniin. Lainahöyhenten nainen oli herttainen, hän kertoi minulle kauniisti puvuista. Harmi vaan, ettei heidän valikoimissaan ole, kun minun silmiini olevaa "pappa harmaata" versiota saketista. ja kehotti tulla uudelleen, maaliskuussa. Helmikuu on kiireempää sesonkia vanhojen tanssien takia. Enhän mä sitä tajunnut, omista tansseista kun on kohta 10 vuotta.... Sain vielä mukaan esitteen, jossa on kerrottu pukujen hinnat.

Näistä kehdasta vuokraamosta saat kyllä puvun, jos ei kaipaa extra kapeaa, tai muuta kun mustaa. Tai sitä perinteistä harmaata, ei kiiltävä.

Jatkoin siitä tien toiselle puolelle olevaan Top in hair & Costume:en. 
Tästä olin saanut itse asiassa suosituksenkin. Vähän skeptisillä mielin ylitin kadun, parturi ja pukuvuokraamo samassa tilassa. Noh, annoin mahdollisuuden. Minua oli kyllä varoitettu, että parilla on vähän "omanlainen" tyyli vitsailla.
No, minua katsottiin vähän kun "halpaa makkaraa" kysyttiin, mitä teen siellä kiireisempään aikaan, hintoja ei osattu kertoa, käskettiin tulla uudelleen maaliskuussa.
No arvatkaa mentiinkö?
Ei todellakaan. Ja, kyllä olen jakanut tätä töykeää asiakaspalvelua ihan töissäkin.

Heidän valikoimista en osaa sanoa mitään, koska sitä minulle ei näytetty tai kerrottu.


No, ei siitä sen enempää, paitsi kerroin kokemukseni O:lle. Häneltä sain vastauksen sekunnin sadasosassa. Me mennään Helsinkiin.
Ja niinhän teimme.

Miten se reissu sitten meni? 

Ihan hyvin. O:n silmin.
Olen vieläkin aika pöyristynyt. Meille sattui palvelijaksi niin itsestään epävarma myyjä. Ja minä suulaana sanoin tietenkin oman mielipiteeni.
Ja edelleenkin minua pelottaa, minkä pituiset housut O saa! Vähän ehkä se hihan mittakin mietityttää.... Varsinkin, kun myyjä ei tiennyt saako niitä pidennettyä.

Kyllä, tiedän että nyt on kapeat ja lyhyet housut muotia, mutta joku raja! Saketti on minun silmin niin arvokas puku, etteivät housut kyllä saa istuessa olla capri mittaiset. 

Ja totta puhuen mä en ole kyllä tyytyväinen. Pukuun olen, mutta pelkään missä mitassa se meille tulee. Ja hääviikolla en halua mitään stressiä muutenkin kiireeseen aikatauluun. 

Minun tekisi mieli mennä vielä Helsinkiin, siihen toiseen, uudempaan vuokraamoon kyselemään ja katselemaan, ehkä sovittamaan.
Nään oikeasti painajaisia siitä puvusta.
O, jos luet tämän, anteeksi, en vaan voi mitään itselleni. 

Ainiin, ja kun olen pikkuisen pilkun viilaaja ja etiketin noudattaja näissä miesten puvuissa. pelottavan paljon sitä taskuliinaa tyrkytetään, vaikka kerrotaan että on viehe.
Miehen sydämen puolelle ei mahdu kun yksi asia. EI molempia.


Piece and love.
Taas on olo, että jotakin pesää sohaisin?

Mitenkäs muiden puvut?

Meidän tarina.

Tämäkin teksti on ollut luonnoksissa monta viikkoa, taidetaan mennä jo kuukausiin. Meidän tarinan alku on salaisuutena pysynyt jopa läheisille ihmiselle, hirveän vaikea kertoa siitä siis julkisesti.
 
Virallisesti meidän tarina on saanut alkunsa "Sveitsiläisen hotellin aulassa ".
Ensi tapaaminen  oli 4.3.2012, tästä jo kahden päivän päästä päätettiin alkaa seurustelemaan. Minä olin pieni, ja viaton 22-vuotias vielä kotona asuva. O puolestaan 28-vuotias insinööriopiskelija.

Alusta asti meillä oli jotenkin selvillä että tulemme olemaan yhdessä aina. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen aloin miettimään jo yhteistä jouluamme. O oli vähän skeptinen asian suhteen, ja laittoi kapuloita rattaisiin. Olimmehan vasta seurustellut muutaman kuukauden.
Noin neljä vuotta sitten suhteessamme tuli ensimmäinen koetinkivi, mä jouduin isoon leikkaukseen. Tiesin, että tulen tarvitsemaan apua 24/7 ensimmäiset viikot. Pakko sanoa, että tämä ei ollut mitenkään helppoa parille, joka oli elänyt kaukosuhteessa puolisenvuotta, ja arki ollut astunut elämään millään tavalla.



                
Mun toipuminen ei millään tavalla saanut meitä eriytymään toisistamme, pikemmin suhteemme vaan vahveni. Tiesin, että toiseen voi luottaa 101%, hän ei ole lähdössä siitä mihinkään, ja hän tulee olemaan mun kanssa vaikeinakin aikoina.
Mulle oli itsestäänselvyys, että tulemme selviämään oikeastaan mistä vaan tämän jälkeen.
 
Sairasloman aikana alko pikkuhiljaa mulla muhimaan idea yhteenmuutosta, O:lla vissiin vasta siinä vaiheessa muutto samaan kaupunkiin. Aloinkin pikkuhiljaa katselemaan töitä Turusta päin, ja jo ensimmäisen hakemuksen jälkee tärppäs, ja mä sain töitä. Sitten se yhteinen kämppä. Ja kyllä, sain tahtoni läpi. Toukokuu 2013 muutti mun elämän mullistavasti. Muutto pois lapsuudenkodista, uuteen kaupunkiin ja uusi työ.


Ei meidän suhde ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Tähän on mahtunut paljon iloja, ja suruja. Kuitenkin aina ollaan oltu toistemme tukena.

Luonteeltamme olemme kun yö ja päivä. Mä kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa, O:n hermot pysyy tilanteessa, kun tilanteessa kylmän viileänä, yleensä. 

Vaikka luonteemme eroaakin, ehkä hyvällä tavalla toisistaan, on meissä silti paljon samaakin. Meillä on yhteinen, hulluakin hullumpi huumorintaju. Ja mikä tärkeintä, samanlaiset elämänarvot. Eroavaisuutena vielä se, että toinen ajattelee sydämellään, toinen järjellään. ;)

                     
Kaikesta huolimatta rakastan tuota talon suurinta kollia, karvakorvaa ihan hirmuisesti. Hän on parasta mitä mun elämään on tumpsahtanut,10 kuukauden päästä mä oon hänen vaimonsa.

Sulhasen häämessupäivitys.

Loppukesästä lupauduin Lauran mukaan häämessuille, ja Lauran aloitettua tämän blogin kirjoittamisen, sain vielä lisätehtäväksi kirjoittaa blogipäivityksen. 
Joten, ampu tulee, ontuvista kirjallisista lahjoistani huolimatta.

Etukäteen olin jopa hieman kauhuissani siitä, mitä tuleman pitää. Ei tavatonta, koska en muutoinkaan viihdy vastaavissa tapahtumissa, kauppakeskuksissa tai väenpaljouksissa, poikkeuksena festarit, pienessä sievässä. Mutta selvisinpä taas näistäkin ja sain mukaani jopa jotain itseäni kiinnostavaa lipuketta ja lappua.

Itse messualue oli kuitenkin sen verran pieni ja kokonaisuutena sulhasille suunnattuja näytteilleasettajia ei montaa ollut, mutta onneksi sentään joitain, joten kierros ja tutustuminen oli nopeasti tehty. Aikaa sain kulumaan huimat kaksi tuntia, joista suurin osa Lauran kanssa, ennen kuin hän katosi blogimiittiin. 
Hämmentävän vähän näytteilleasettajat yrittivät mitään tarjota mukaan, yleensä messuilla tottunut näytteilleasettajien jopa hieman ahdistavaksi käyvään tyrkytykseen. Kenties syy oli niinkin yksinkertainen, etten ollut sitä sopivaa kohderyhmää, eli häähullu ja sen saattoi kenties ajoittain aistia myös lähinnä hämmentyneiltä kasvoiltani.

Tulos ei oikeastaan ollut yllätys, koska häät ovat perinteisesti suurempi intohomo naisille kuin miehille ja se näkyi myös tarjonnassa. Jokin miesparkki tms. olisi ollut enemmän kuin tervetullut, sillä paikalta ei löytynyt mitään varsinaista nurkkausta, jonka olisin kokenut edes osittain viihtyisäksi turvapaikaksi, siksi siirryinkin pikaisen katselmuksen jälkeen merenrantakävelylle ja kahville Ruoholahden ostoskeskukseen josta lopulta taisin Kaapelitehtaalle, Lauraa odottamaan... ja odottamaan... ja odottamaan... ja odottamaan.
Häihin Laura sai ainakin joitain ideoita, mutta kirjoittaa niistä vielä itse. 

Paljakka handmade

 Ei oikeastaan ajankohtaista vielä häitä varten, mutta suutarin mainos täytyy laittaa talteen. Mittatilauskengät olisivat aivan mahtavat ja varmasti yksilölliset. Hintaluokaltaan vain harmittavasti tämän hetken budjetin ulkopuolella. Mutta joku päivä...

-O-

Väriä elämään - miesten pukusukat

Meillä on yhtenen pakkomielle, tarkemmin intohimo, molemmat pidämme värikkäsitä sukista. Ihan siinäkin määrin että jo töissä asiaan ollaan kiinnitetty huomiota. 

Erityisesti Happy socksit ovat yhteisiä lempareitamme.  
Ihanan värikkäitä sukkia, eikä tarvitse pyykkipäivän jälkeen kaivaa mittanauhaa esille, että mikäs musta sukka on minkäkin pari.

Keväällä pongasin ensimmäiset Happy Socks Dressed:it Sokokselta, ja pakkohan ne oli ostaa. Huippu muodikastahan kun miesten juhlapukeutumisessa oli saman väriset sukat ja taskuliina.
Niin kiikutin oranssit sukat kotiin, O oli ihan haltioissaan ja pääsivät jalkaan heti seuraavana viikonloppuna oleviin häihin.
 

Tänään kiikutin kotiin kolmannet sukat ajatuksena, että nämä olisi sitten ne sukat. Hintaa näillä sukilla on 20e kappale, mikä on muutama euro enemmän kun laadukkailla silkkisukilla. Onhan nämä nyt sata kertaa hauskemmat, kun mustat sukat.
Ja mikä jäänmurtaja! Pinkit sukat miehellä tumman puvun kanssa tilaisuuksissa, joihin ne sopii. Varmasti joku kommentoi. O sai ainakin heti osakseen naurua ja kyselyitä sukistaan.

O itse haluaisi käyttää häissä pinkkejä sukkia. Alottamattomana kaapissa odottaa harmaat ja pinkit. Jännityksellä odotan, kummat näistä päätyy ensi lauantaina jalkaan, ja kummat hän säästää häitä varten. Molemmat liippaa läheltä meidän teemavärejä. 
 

Onko ketään muuta ajatelut miehelle sukkia muussa värissä, kuin musta tai tummansininen?
Voisitko kuvitella sulhasella sukkia teemavärissä?
Tirskumista varsinkin pinkeistä sukista on alttarilla luvassa. 

Ollaanko me ihan kahjoja? :D

Postaus on tehty ihan puhtaasta rakkaudesta Happy Socksiin!

Sulho bloggaa!

Niinkun täällä viittasin, sulholle sattui onnettomuus, ja on vielä puolet sairaslomasta lusimatta. Niimpä pyysin O:a kertomaan mietteensä häistä.


Mitä haluat ehdottomasti häissä tapahtuvan?
-Syödään! Nauretaan surusta ja itketään ilosta. Ainakin kaikkien naisten kuuluu itkeä. 



Jos saisit päättää, millainen hääpuku Lauralla olisi?-"Sun ruumiin hyviä puolia korostava pelkistetty, ei mikään röyhelöinen sekasotku."
EDIT// Tästä alkoi kamala puhe, mikä on röyhelöinen sekasotku. Ei kuulemma joka paikassa tylliä.

Kerro omin sanoin häisä.
-"Ne on.... vähän niinkun vanhanaikaiset maalaishäät, missä näkyy aika reippaasti oman käden jälki. Varsinkin tuo morsian on tehnyt hirveästi asioita itse. Mä olen itse keskittynyt viimeiset pari viikkoa makaamaan sängyssä, ja haisemaan pahalle. 

Millä mielin lähdet elämän ensimmäisille häämessuille?
-"Sanoinkuvailemmatoman kauhun. Ei mua oikeestaan ees jännitä. Katotaan mitä tulee. Mul ei oo mitään käsitystä mitä sielt on tulossa. Toivottavasti joka paikka ei ole täynnä rääkyvää pinkkiä ja röyhelöä. Koska siinä vaiheessa paikalta lähtee rääkyen karkuun minä."

Sulho toivoo häämessuilta löytyvän sulhoparkin? Mitä se sitten ikinä tarkoittaakin? Baaria, vai jotain pelialuetta, siihen en kunnolla saanut vastausta.

Sulhon viimeiset sanat. 

-"Viellä tarvis jostain löytää ja keksiä bestman. Mulla on hirvee ongelma sen kanssa." 
Tähän mennessä sillä ei ollut kiirettä...

Mulla oli niin pahuksen hauskaa, ja nauru oli herkässä, kun tätä kirjoitettiin yhdessä sulhon kanssa. Ja koska tuolla sulhasella ei nyt ole, kun aikaa niin....Esittäkää rohkeasti O:lle kysymyksiä. Hän vastaa niihin parhaansa mukaan.Voisin lähempänä häitä laittaa O:n myös itse kirjoittelemaan fiilikset. ;)

Hermoromahduksesta selvitty. -Ehkä.

Blogini historia alkoi näistä kengistä.
Torstaina laitoin tosiaan siihen facebookissa olevaan sivuun viestiä, että ovatko ko. kenkäkaupat keskenään yhteyksissä, kun katuosoitteet on samat. Perjantaina viesti oltiin heti luettu, et vastausta. Odotin hermostuneena JOTAIN  kohtaloa mun kengistä, ei mitään.
Tänään tartuin härkää sarvista, ja soitin luottokuntaan. Sieltä mulle vastattiin, että ko. firmaan pitäisi ottaa yhteyttä jokaisella mahdollisella tavalla, myös soittamalla. Minähän huonolla englannillani alkaisi kenekään britin kanssa vääntämään lontoota, laitetaampas siis sulho asialle.

Ensimmäiseen soittoon ei vastattu. Mutta toiseen. BINGO! Joku mies sieltä oli vastannut, ja alkoi selvittämään tilausta. Tilausnumeron saatuaan saimme selityksen. "Hän ei saanut minulle viestiä, koska ei osannut kirjoittaa sähköpostiositetta oikeen" Anteeksi mitä?????!


No, kengät olivat heiltä jo poistuneet, ja jonkun virheen vuoki olivat edelleen myynnissä heidän sivuillaan. Mies oli kuulemma ihan pelästynyt, kun oli uhattu ottaa yhteyttä Visaan.
Ei noille lontoota puhuville tulisi mieleen vaikka soittaa? Puhelinnumero kun oli pakollinen.
Noh, enivei, melkein heti puhelun loputtua, tuli pahoittelu viesti, ja koodi jolla saan seuraavasta ostoksesta -10%.


Sisäinen bridezilla herää henkiin, haukun kaikki pystyyn, jopa miehen, vaikka hän on parhaani mukaan auttanut mua koko kenkäepisodissa.

Ja mitä tekee tämän jälkeen mies? Tilaa tulevalle vaimolleen ne kengät Amazonista. MÄÄ EN KESTÄ!
Tiedän niiin astuvani oikean miehen kanssa alttarille. Harva mies tilaa naiselleen kenkiä!
Vuoden poikaystävä-titteli kolahti kyllä O:n nimiin seuraavaksi 100 vuodeksi.


Mä nyt ehkä sittenkin uskallan tilata häihin tavaraa muualtakin kun suomesta, ja budjetti ei veny ja pauku ihan hirveästi...



Muutama ihminen on jo blogini löytänyt. :) Kertokaa ihmeessä postausideoita.  Oma pääni alkaa käydä vähän tyhjällä, ennen kun saan alkaa toden teolla kaiken tekemisen.