Meidän tarina.

Tämäkin teksti on ollut luonnoksissa monta viikkoa, taidetaan mennä jo kuukausiin. Meidän tarinan alku on salaisuutena pysynyt jopa läheisille ihmiselle, hirveän vaikea kertoa siitä siis julkisesti.
 
Virallisesti meidän tarina on saanut alkunsa "Sveitsiläisen hotellin aulassa ".
Ensi tapaaminen  oli 4.3.2012, tästä jo kahden päivän päästä päätettiin alkaa seurustelemaan. Minä olin pieni, ja viaton 22-vuotias vielä kotona asuva. O puolestaan 28-vuotias insinööriopiskelija.

Alusta asti meillä oli jotenkin selvillä että tulemme olemaan yhdessä aina. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen aloin miettimään jo yhteistä jouluamme. O oli vähän skeptinen asian suhteen, ja laittoi kapuloita rattaisiin. Olimmehan vasta seurustellut muutaman kuukauden.
Noin neljä vuotta sitten suhteessamme tuli ensimmäinen koetinkivi, mä jouduin isoon leikkaukseen. Tiesin, että tulen tarvitsemaan apua 24/7 ensimmäiset viikot. Pakko sanoa, että tämä ei ollut mitenkään helppoa parille, joka oli elänyt kaukosuhteessa puolisenvuotta, ja arki ollut astunut elämään millään tavalla.



                
Mun toipuminen ei millään tavalla saanut meitä eriytymään toisistamme, pikemmin suhteemme vaan vahveni. Tiesin, että toiseen voi luottaa 101%, hän ei ole lähdössä siitä mihinkään, ja hän tulee olemaan mun kanssa vaikeinakin aikoina.
Mulle oli itsestäänselvyys, että tulemme selviämään oikeastaan mistä vaan tämän jälkeen.
 
Sairasloman aikana alko pikkuhiljaa mulla muhimaan idea yhteenmuutosta, O:lla vissiin vasta siinä vaiheessa muutto samaan kaupunkiin. Aloinkin pikkuhiljaa katselemaan töitä Turusta päin, ja jo ensimmäisen hakemuksen jälkee tärppäs, ja mä sain töitä. Sitten se yhteinen kämppä. Ja kyllä, sain tahtoni läpi. Toukokuu 2013 muutti mun elämän mullistavasti. Muutto pois lapsuudenkodista, uuteen kaupunkiin ja uusi työ.


Ei meidän suhde ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Tähän on mahtunut paljon iloja, ja suruja. Kuitenkin aina ollaan oltu toistemme tukena.

Luonteeltamme olemme kun yö ja päivä. Mä kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa, O:n hermot pysyy tilanteessa, kun tilanteessa kylmän viileänä, yleensä. 

Vaikka luonteemme eroaakin, ehkä hyvällä tavalla toisistaan, on meissä silti paljon samaakin. Meillä on yhteinen, hulluakin hullumpi huumorintaju. Ja mikä tärkeintä, samanlaiset elämänarvot. Eroavaisuutena vielä se, että toinen ajattelee sydämellään, toinen järjellään. ;)

                     
Kaikesta huolimatta rakastan tuota talon suurinta kollia, karvakorvaa ihan hirmuisesti. Hän on parasta mitä mun elämään on tumpsahtanut,10 kuukauden päästä mä oon hänen vaimonsa.