Ajatuksia hääpäivän aikataulusta

Tänään töissä ollessani puhelin soi. En pystynyt kuitenkaan vastaamaan siihen, elin luulossa että taas joku puhelinmyyjä soittaa. Päätin kuitenkin sopivan hetken tullen laittaa numeron eniroon, ja numero olikin kaukana puhelinmyyjästä! Kirkkoherra oli soittanut! Minä vellihousuna uskaltanut heti soittaa takaisin, vaan kaasolle ensin viesti kuka on soittanut. Ruokatunnilla päätin rohkaistua. Salaatti ääntä kohden, ja sitten soitan. Hän ehti kuitenkin ensin.
Mä jo näin päässäni sekunnin sadasosassa kauhuskenaariot, miten meidän kirkko pitää peruuttaa koska vähintään Niinistö on tulossa silloin vierailulle, ja ties mitä muuta. Asia oli kuitenkin enemmän, kun positiivinen. Hän halusi varmistaa, haluammeko aikaistaa vihkiaikaa?! AI HALUTAANKO?! Ainoa ketutus koko häiden suhteen koko aikana ollut se myöhäinen vihkimisaika! Nyt siihen tuli muutos, astumme alttarille ensimmäisen suunnitelmien mukaan kello 14! Voi tätä onnen ja riemun määrää. 

Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että kampaus ja meikkaus joudutaan aloittamaan aikaisemmin. Kampaajani on äitiyslomalla, ja varsinaista meikkausaikaa emme ole edes vielä sopinut, ainoastaan päivän. Tämän suhteen ei tule siis muutosta.
Hieman harmitti, että nyt en sitten saakkaan niitä firstlook kuvia, mutta kaikkien vanhojen tapojen mukaan O näkee minut ensimmäisen kerran alttarilla!
Hääkuvat otetaan sitten vasta vihkimisen jälkeen alkuperäisen suunnitelman mukaan. 

Tässä välissä vieraat voivat siirtyä juhlapaikalle, ja halutessaan jättää tavarat ja jopa autot majoituspaikkaan, ja tulla sieltä jalan juhlapaikalle.

• Me olemme paikalla varmaankin viimeistään neljän aikaa. Siitä sitten perinteiset onnittelujonot ja -maljat.
• Pöytiin siirtyminen ja pientä yleistä infoa juhlista.
• Sitten syömäään!
• Ruokailun loppupuolella puheiden aika, jos joku semmoisia haluaa pitää.
• Tässä vaiheessa olisi tilaa jollekin pienelle leikille, ihan vaan yhdessä ololle, ja meistä myös paras hetki ottaa yhteiskuvat vanhempien, kummien, sisarusten, isovenhempien ym kanssa.
• Hääkakku ja kahvit.
• Bändin ensimmäinen setti ja häävalssi.
• Ensimmäisellä tauolla voisi ottaa jonkun pienen leikin?
  Bändin toinen setti.
  Sukkanauhan ja kimpun heitto. 
• Bändin kolmas setti.
• Iltapala
• Bändin neljäs setti.
• Ja sitten ankaraa bailaamista aamuun asti

Tämä aikataulumuutos tuli nyt niin lyhyellä varoitusajalla, pää lyö vieläkin tyhjää. Varmasti keksitään lisää ohjelmaa nyt kun siihen on mahdollisuuskin.
Jotenkin kun oli itkenyt jo itkut tynistä häistä, ja siitä ettei millekään ylimääräiselle ole tilaa, nyt kun sitä tuli ollaan ihan ihmeissään. O jopa totesi, että jotain leikkejä tai ohjelmaa pitäisi kai olla? Kaasolle annoin jo nakin kenkäleikistä, muut leikit saa sitten keksiä. Haluan vaan esitellä koko kansalle mun kengät ;)


Tämä varmasti elää tässä vielä moneen kertaan kymmenen kuukauden aikana, mutta saatiin suuri taakka harteilta, ja ollaan nyt 100% varmoja vihkiajasta!




Mitä ajatuksia teillä on aikataulusta? Varsinkin jo häitään viettäneillä. Olisi kiva kuulla kokemuksia. :)

Mikset sä soita?

Tai meilaa? 
Laita vaikka etanapostia, tai hommaa kirjekyyhky kunhan vastaat tarjouspyyntöön!

Kaikki morsiamet, mikset sulhaset tietävät varmaan sen tunteen, kun odottaa sähköpostia. Kyttäät sähköpostia noin minuutin välein, ja hermostut! Vai olenko mää vaan ainoa kaikkimullenytheti-morsian?

Mikään ei ole turhauttavampaa, kun odottaa sähköpostia palveluntarjoajalta. Tai takaisin soittoa. Vielä, kun yksinkertaisesti siinä ei ole mitään järkeä. Heidän ruoka, asuminen, eläminen yleensäkin on siitä kiinni. He tekevät sitä työkseen, ja silti se vastaaminen potentiaalisille asiakkaille on niin vaikeaa?! Ei vaan mene pienen ihmisen ymmärrykseen.

Kuva

 
Mä sain kokea tän vastaamattomuuden pahimman puolen bändien kanssa. Olin vielä lukenut suosituksia facebookin "häät 2016"-ryhmästä jostain bändistä, ja ajattelin laittaa tarjouspyyntöä - siihen koskaan kuitenkaan vastausta saamatta.
Ja itse voin ainakin olla aivan varma siitä, että jos en saa joltain vastausta, ja tylyn vastauksen mä kerron siitä eteenpäin. En halua samaa mielipahaa muille. 
Parempi maku jäi niistä, jotka heti ilmoitti että sori, varattuja ollaan, miten olisi jotkut muut kekkerit johka voisivat tulla soittamaan. Niin homman kuuluukin pelata! 

Kuvaajan onneksi sain heti! (Kröhöm, sitäkin vastausta odotin tunnin, ja aivan hermona!) Ruuankaan kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Tosin, odotin kyllä lopullisen vastauksen tulevan paria päivää aikaisemmin.

Kuva

Seurakunnalta olen nyt odottanut vastausta kohta kaksi kuukautta! Kirkkohan meillä on, mutta aikaa haluaisin aikaistaa. Luvattiin olla yhteydessä asap. Nooooh.... Kattellaan ens vuonna asian tiimoilta? Vanha kirkkoherra jää eläkkeelle, jos uudelle olisi iloisemmat juhlat hautaan siunausta tärkeämpää.

Paikan kanssa ei ollut ongelmaa yhteydenoton kanssa, oikein ihmettelin miten nopeasti sieltä vastattiin sähköpostiin kun paikan halusin varata. Mutta ongelma oli sen näkeminen. Emme kuitenkaan halunneet sikaa säkissä, ja O ei ollut koskaan paikkaa sisältä nähnyt.

Niin paljon saanut ympäri sosiaalista mediaa ja nettiä lukea siitä, miten yhtäkkiä ollaan vaan lopettettu vastaus, tai miten saman alan monelle palveluntarjoajalle ollaan laitettu kyselyä - kenenkään vastaamatta.
Kunnon pessimistinä olenkin sanonut, että kyllä joku vielä menee perseelleen, kun tähän asti kaikki on mennyt kuitenkin näinkin hyvin. 

Onko joku muu odottanut vastausta, tai jopa jäänyt ilman vastausta häihin liittyvissä tarjouspyynnöissä?

Me ei tahdota

Otsikko on ehkä hieman hämmentävä, tahdomme kyllä toisemme, mutta on olemassa asioita joita emme tahdo häihimme.

Blogithan on yleensä täynnä inspiroivia kuvia, ja hyviä ehdotuksia, joita muut voivat sitten käyttää omissa häissä hyväksi. Hirmu harvassa hääblogissakaan ole ollut postausta siitä, mitä parit eivät halua häihin. Tää on ollut hetken luonnoksissa, facessa oli aihetta tästä ja mulla oli uneton yö. Tässä tulos.

Toiset tykkää äidistä, toiset tyttäristä, joten tiedän että näitäkin asioita moni haluavat häihinsä, meille nämä ei kuitenkaan sovi.


-Julkinen nolaaminen 
 O on tästä syystä salaleikkiä vastaan, mä en halua ehdottomasti tunnista pää,            sääri,mikä hyvänsä, pidän sitä nolona.

-Mansikka-banaanikakku 

kuva

Meillä molemmilla on traumat, ja niin varmaan monella muullakin. Ja mä en muutenkaan ole kermakakun ystävä.

-Karaoke

kuva

Joo, joskus kerran vuodessa kiva, jos osaa laulaa. Mut suurin osa ei osaa. Nuotin vieressä on tilaa, ja paljon!

-Pinkki ja fuksia
Varsinkin oikein räikeä pinkki/fuksia. Ei, ei ja ei! Pidetään enemmän maanläheisemmistä väreistä. Tosin, O:n mieliksi mä piilotan johonkin jonkun ihan pienen pinkin yksityiskohdan...

-Alkoholittomat häät.
Ei vaan oo meidän juttu. Hyvä ruoka ja viini kuuluu yhteen. Eikä lähisukulaisiin kuulu ketään ongelmaista.

-Sydämet

Kuva

Saa niitä nyt toki jossain olla, mutta pienessä tilassa miljoona sydäntä. Ei. Tai tämmönen iso. Mennään kyl pukeutumisessakin kasariin/ysärin alkuun

-Värikkäät yksityiskohdat/vyö hääpuvussa.
Enemmän se mun ei kohta, mutta ei en pidä, en halua. Ei oo mun näköinen, joskus olisi ehkä ollut.

-Mr & Mrs -kyltit.

Kuva

Mä olin alun alkaen kaikkia englantilaisia sanoja vastaan, me ollaan suomessa. Nyt kuitenkin työn alla on se "bar" ja "candy" mr ja mrs ei tule. Mä en halua  rouvitella itseäni, en ole tarpeeksi vanha :D

-Sulhasta nolaava kakkukoriste.

Kuva

Sulhasella pallo jalassa, sulhasta kiskotaan perssä, sulhanen on kontillaan ja morsiamen jalka päällä. No ei! Menee nolaamiseen, ja siinä ole mitään hauskaa. Noi on tommosia "muka hauskoja", pitääkö joku niistä todellisuudessa?

-Tiara.
Jooo, ei. Halusin vanhojenpäivään, en häihin. Se oli sillon 18-vuotiaana eri asia.

-Riisi!
Mä en halua kaivaa sitä vielä seuraavana viikkona jostain hiuksista pois. Hyvästi vaan romanttinen hääyö, kun riisit painaa kyljissä.

-Ryöstöt.
Jos joku mut ryöstää, syön sen! Kaason kanssa kyllä kehiteltiin vähän erilainen, hyvinkin toimiva ryöstö. 

-Hääkaari.

kuva

Yksi sana. HYI!

-Morsiusparin oma pöytä
Meillä on aikaa olla yhdessä loppu elämä, päivä on lyhyt eikä muutenkaan kaikkien vieraiden kanssa ehdi olla, haluamme pöydän meidän läheisempien viereen.



Näillä näkymin meidän häissä ei myöskään kirkossa kuulla niitä perinteisiä Prinsessa Ruususia ja Häämarsseja, vaan jotain ihan muuta, jos vaan kanttori suostuu.
Myöskään hääkarkkeja meille ei virallisesti tule. Kukat on minimissä, saattaa olla jopa silkkisiä.
Jos me nyt joku hääauto saadaan, siihen en halua niitä minusta rumia nauhoja.
Jos O saisi päättää, myös kaikki leikit jäisi pois. 


Onko teillä jotain ehdottomia asioita, mitä ette halua häihin?
 

Kun niagara repeää

Aloitetaan tää perjantai-illan postaus maailman kaikkeuden pahimmalla niiskubiisillä?
Sanokaa, etten ole ainoa tuleva morsian, joka itkee aina tämän biisin kuullessaan? Tai no, edes että olet itkenyt kuullessasi tämän ekan kerran.




Mä olen herkkä. Mä itken ilosta ja surusta, aina.
Itkin, kun O kosi, itkin kun alettiin suunnitella häitä, itken kun ajattelen meidän hääpäivää. Itkin, kun pyysin R:n kaasoksi, itkin kun sain sormeeni SEN vihkisormuksen. Itkin pukusovituksessa. Itken oikeastaan koko aika kaikelle, mikä liittyy häihin.
Itkin, kun sain sähköposteja häihin liittyen, kun alko asiat varmistumaan. Myönnän, mä jopa niiskuttelin kun olimme päättämässä meidän ruokia!

Kuva

Ainoa asia, joka mua häissä pelottaa, ja mietityttää on itkeminen. Pystynkö muka olemaan itkemättä? Olen jopa nähnyt unta, jossa kirkon ovet aukeavat. Mä olen isin käsipuolessa astumassa käytävälle, kunnes purskahdan itkuun. Mä lysähdän lattialle, ja ovet joudutaan sulkemaan, kanttori lopettaa soittamisen. Uni jäi oikeestaan siihen, kun mä jäin itkemään kirkon eteiseen.

Itken toisten ihmisten häissä ja hautajaisissa. Itkisin varmaan, vaikka olisi ventovieras kysymyksessä.
Olimme parisen viikkoa sitten häissä, jossa kaaso lähetti kuvan pienestä kääreestä saatetekstillä "hän on täällä". Ja mä aloin itkemään. Kyyneleet alkoivat valua poskea pitkin. Yksittäisiä pisaroita sain kuivattua käsillä, nappasin kuitenkin O:n rintataskusta silkkisen vaaleanpunaisen taskuliinan, jota käytin sitten kyyneleiden pyyhkimiseen. Noh, häissä on lupakin vierittää pari kyyneltä, mutta saavillinen...


Kaikki ketkä tuntee mut hyvin, teitää mun heikkouden. Sukuvikahan se on, kun suksi ei luista. Niin on varmasti tämä asiakin. Välillä saatetaan suvun kesken vollottaa kilpaa., eikä meidän häistä tule kyyneleitä puuttumaan. Ihan tästä syystä halutaankin antaa vieraille nenäliinat onnen kyyneleille.

Mä en suinkaan häpeä mun herkkyyttä. Se on osa mun luonnetta, olen sinut sen kanssa. Mietin vaan ihan kosmeettisesti itkemistä häissä. Ensin laitat paljon rahaa meikkaukseen, ja sitten itketkin kaikki rinnuksille. Itkemisen takia päädyn hääpäiväksi ottamaan taas tekoripset, ne ei kyyneleistä paljoa välitä.
Pelkään vaan jos hääkuvissa näytän punaisin silmin siltä, että olen itkenyt kaksi päivää putkeen. Tai jos meikit valuu rinnuksille.

Mulla on suunnitelmissa antaa kaasolle valkoinen, kankainen nenäliina jonka saan itselleni alttarilla siinä vaiheessa kun annan hänelle kimppuni. Valkoisia puuvilla nenäliinoja jemmaan myös omaan rinnuksiini, ja O:n taskuihin. Varmuuden vuoksi.

Jotkut haluaa hääpäivänään luottaa rauhoittaviin lääkkeisiin. Mä olen ite syönyt ennen meidän papan hautajaisia yhden diapamin, enkä todellakaan halua samaa usvaista muistikuvaa omista häistäni.
Kaason vinkki, jota kuitenkin käski olla kokeilematta on miettiä koko päivän astianpesukoneen täyttämistä. Noh, kieltämättä voisin mä hääpäivästä muutakin muistaa kun likaiset haarukat.
Itse ajattelin mennä kuitenkin ihan luomuna, ja toivoa edes pientä helpotusta aamulla juotavasta skumpasta. Ja jopa mahdollisesti taskumatista. 

Mä luotan siihen, mitä moni jo rouvaksi päässyt on sanonut. Omissa häissä ei loppupeleissä itketä kuitenkaan niin paljoa.
Ja jos itkettää, se on vaan osa mua. Mun päivä, mä saan tehdä mitä haluan. Jopa itkeä.





Mietityttääkö muita häissä itkeminen? Tai oletko jo tanssinut häät, ja selvinnyt ilman niagaran repeämistä vaikka sitä pelkäsit?
Kaikki apu on tervetullutta. :)

Vessakorit

Myönnän, mä olen ottanut suuremman luokan pakkomielteen vessakoreista!
Kaikki alkoi, kun näin Facebookissa häät 2016-ryhmässä kuvan maailman söpöimmästä omepelutarvike rasiasta. 

Samalla reissulla mukaan tarttui myös pieni ensiapupakkaus.

 

Anttilan konkurssimyyntiin menin myös toivossa, että löydän jotain häihin, ja löysinkin. Söpöt pärekorit, jotka ovat täydelliset vessakoreiksi ja sopivat myös meidän teemaan.

Joka kerta Tigerin ohi mennessä mun on pakko pysähtyä, ja kävellä sisään. Ihan vaan siinä uskossa että kuitenkin valikoimiin on tullut taas jotain uutta kivaa, mitä voisin laittaa vessakoreihin.

 

Viimekuun lopussa vessatarvikkeet näytti vielä ihan hyvältä. Edellämainittujen lisäksi olin haalinut laastareita söpössä peltipurkeissa, pieniä kynsiviiloja, nenäliinoja ja kylmäpakkauksen. Näitä identisiä koreja löytyy siis kaksi....

Homma lähti vähän lapasesta selatessani Sokoksen 3+1 kuvastoa. Mä en suinkaan löytänyt mitään vessakoreihin laitettavaa, mä löysin täydelliset pyyhkeet vessoihin! Pari päivää sulattelin itsekseni pyyhkeitä, ja päätin ostaa ne. 

 

Nyt meillä on kahdeksan meidän väreihin ja teemaan sopivaa käsipyyhettä pitsireunalla odottamassa ensi elokuuta. Eihän niitä ennen sitä voi edes käyttää, enkä kyllä tiedä kelpuutanko niitä edes meidän vessaan väreiltään tämänkään jälkeen.
Taitaa tää hääteeman mietintä mennä meikäläisellä jo VÄHÄN yli.

Eilen meidän vessakorin sisältö lisääntyi vielä näillä ihan välttämättömillä tavaroilla.
Voin melkeen käsi sydämellä jo vannoa, etten osta enään mitään muuta näihin koreihin, kun hygieniatavarat ensi kesänä.
Näistä koreista muodostuu kohta kallein yksittäinen menoerä meidän häihin.


Onko täällä joku muu morsian jolle vessakorit on muodustunut jonkinlaiseksi "ongelmaksi"?

DIY Tötteröt karkeille.

Lähes kuukausi sitten kirjoitin minipostauksen meidän viikonlopun aikaansaannoksista. Kaikkia emme saaneet sillon valmiiksi, toivottavasti seuraavan parin päivän aikana nekin saataisiin päätökseen, tai edes siihen kuntoon että voisin esitellä ne täällä blogissa.
Saatiin kuitenkin meidän karkkibuffettiin tulevat karkkitötteröt valmiiksi, O:n hienosti auttaessa minua, ja minä kun perfektionistin olisin halunnut tehdä kaiken itse. 

Yritin etsiä ebaysta ja suomesta meidän teemaan sopivia karkkipusseja tai -kippoja, tuloksetta. Käännyin googlen puoleen ja löysin ratkaisun tötteröt kakkupaperista.
Töttöröt ovat vanhanaikaisia, ja kakkupaperissa on pitsiä. Sopii siis meidän teemaan, kun nenä päähän.


Ei muuta, kun nokka kohti Prismaa, ja neljä pakettia Eskimon halkaisialtaan 28 cm:siä kakkupapereita.

Aluksi leikkasin kakkupaperit puoliksi, ja sen jälkeen tein mallin, jonka ympärille alan tehdä tötteröitä, jotta kaikista tulee saman kokoisia.

Kakkupaperit kokosin kasaan "Näkymättömällä" teipillä, jota laitoin pari pientä palaa ulkopuolelle, yksi suurempi sisäpuolelle.

                             

Valmiisiin tötteröihin lätkäsin vielä ebaysta tilatut tarrat, joissa on meidän nimet ja päivämäärä.


Tötteröt tulevat esille karkkibuffettiin näillä näkymin Ikean sinkkisiin pieniin ämpäreihin. Ikeaankin olen ollut tässä kolme viikkoa menossa, ihan vaan niiden takia.

Nämä menee niin kätevästi toistensa sisään, ja "pitsi" näkyy silti.

Mitä pidätte meidän ratkaisusta pussien ja purkkien tilalle?
Aikooko joku muu tehdä kenties samanlaiset?

"Sen vois tehdä itekki"

Tunnustan, olen ehkä maailman pahin karkkihiiri. Mulle on alusta asti ollut selvää, että häihin tulee karkkibuffet. 

 Lauantai-iltana sain pimeänä syysiltana idean ikuisena pimeyden vihaajana, ja kaiken maailman valojen rakastajana, että haluan karkkibuffettiin valokirjaimet. Sain muutenkin päähäni ihana idean, minkälaisen buffetin haluan. Pinterestkään ei tähän tilanteeseen auttanut, joten ei siinä auttanut muu, kun alkaa yön pimeinä tunteina piirtää nopeasti, silmät risitissä kuulakärkikynällä luonnos. Tai luonnokset, kun O mietti, kumpi on parempi "candy" vai "sweet"?

Kuvat on tosiaan piirretty noin minuutissa, joten taso ei huimaa päätä. Piti vaan saada se idea talteen.

Koska kuvista nyt ei hirmusesti saa ideaa, mitä mun päässä liikkuu valaisen vähän suunnitelmiani.
Meillä on karkkibuffettiia varten ostettu pääosin Finnmarin lasipurkkeja. Nyt päätin, että yhden ikea kupin käyn vielä kotiuttamassa. Koska purnukat on vahvasti kääreissään, kaapaan netistä kuvat.

Näitä pienempiä purkkeja on kaksi. Näiden olisi tarkoitus tulla puulaatikon viereen, sekä yhden kirjaimen jälkeen ennen suurempaa purkkia.




Näitä suurempia sileitä purkkeja on kaksi. Nämä tulee noiden pienempien purkkien viereen.

Näitä on vaan yksi, ja tämän on tarkoitus tulla vasemmalle, ennen piilaatikkoa.









Löysin kotikotoa vanhoja puulaatikoita, joista yksi pääsee koristamaan karkkibuffettia. Lisäksi on vielä Finnmarin yksi laakea lasinen kulho, josta en löytänyt kuvaa tähän hätään. Sen on tarkoitus tulla puulaatikon päälle.


Ja sitten niihin valoihin. Aloin googlettamaan hintaa. Vuokrattuna vähintään 5e kpl ja siihen päälle postit. Ostettuna yli 20e, ja ne on sitten pieniä. Vähän vaan purkkeja suurempia. Googlettelin lisää, ja löysin tuloksia itsetehdyistä valokirjaimista.
Siitä se idea sitten lähti. Pahvia saan ilmaiseksi töistä, valot maksaa muutaman hassun euron. Silkkipaperi on lähes ilmaista.

Haitin O:lle tämän idean, niin hän sitten päätti, että teen ihan jostain komponenteistä ne kirjaimet? (En tajua vieläkään) Tämän kuultuani saatoin laittaa mielikuvituksen laukkaamaan. Miten siistiä olisi, jos kirjaimet syttyisivät yksi kerrallaan, palaisi 15 min, sammuisivat, ja syttyisi taas. Nooh, tää on kuulemma toteutettavissa, mutta muuta en sitten tajunnutkaan? Taidan vaan pysyä siinä omassa suunnitelmassani.
Eipä ainakaan tämä askartelu lopu ennen häitä.

Ja minä kun niin olen sanonut, etten halua englanninkielisiä sanoja häihin. Noh, perun tämänkin puheen.


Onko tää idea ihan hullu? Ja meinaako joku muu käyttää valokirjaimia häissä?

Jos mä nyt onnistun näissä kirjaimissani, saatan tehdä niitä lisääkin.

Läheisten muistaminen häissä

Kun kaksi edellistä postausta ovat olleet positiivisia, melkeinpä ylistäviä, on aika siirtyä vakavimpiin ja ikävimpiin aiheisiin. Tämä synkkä syksy saa vissiin ajatukset hirveän melankolisiksi.

Saatiin tuossa tiistai-iltana meidän vieraslista valmiiksi, ja mieleen hiipi julma ajatus, mitä jos kaikki vieraat eivät pääsekään häihin, ovat nukkuneet pois tässä välissä.  Karu fakta on se, että mun sukulaisista yksi, todella tärkeä on vakavasti sairas, myös kahden muun kohdalla hiipii pieni musta kysymysmerkki nimen päällä.
Kerroin sukulaiselleni elokuun alussa meidän hääpäivän ja käskin merkata sen kalenteriin ylös. Hän sano mulle ehkä kauneimmat sanat häihin liittyen, jotka olen tähän mennessä kuullut. "minulla on taas yksi syy jaksaa, elää. Olet puhunut häistä aina, pakkohan ne on nähdä." Tippahan siinä kostui noin kauniista sanoista.
Toivotaan, ettei vieraslistaltamme jouduta ketään hautaamaan ennen häitämme.


Olemme kuitenkin O:n kanssa joutuneet saattamaan haudan lepoon monta rakasta ihmistä. Minulla ei ole enää yhtään isovanhempaa elossa, O:lla yksi. O on menettänyt myös äitinsä.

Mä haluisinkin häissä jotenkin muistaa kuolleita läheisiä. O ei ajatukselle kuitenkaan syttynyt. Mulle oli varsinkin isän vanhemmat erittäin tärkeitä ja rakkaita.
Haluaisin kunnioittaa heitä, ja ottaa tavallaan heidät mukaan häihin edes perintökorujen vuodossa, ne ovat kaikki keltakultaa, eikä harmikseni mitenkään sovi muuhun asustukseen.

Itse olen miettinyt erilaisia ajatuksia.

Surukynttilän sytyttäminen juhlapaikalle, tai tuohuksen sytyttäminen alttarilla. Kaikkien kuolemasta on jo niin pitkä aika, ettei muistopuheita ehkä tarvita, mutta kynttilän sytyttäminen voisi olla herkkä ja liikuttava hetki.

Kuva

Medaljonkeja läheisten kuvilla kukkakimppuun. Näin kaikki olisivat osallisina, ja lähellä koko päivän.

Kuva

Yksi kynttilä ja vieressä teksi, kaikkein simppelin ja mielestäni kaunein idea. Keneltäkään ei varmasti jää tämä ele huomaamatta.

Kuva

Isovanhempien hääkuvat jonnekkin näkyville olisi ideana kaunis.Ainoa kuva, joka meillä on esillä kotona on tämä minun isovanhempien hääkuva juhannukselta 1945.

Jos nyt niin ikävästi sattuukin, että joku kutsulistaltamme jättää tämän maallisen taipaleen, hänen paikkansa haluaisin jättää tyhjäksi. Ihan vaan symbolina. Karua, mutta kaunista.

//Edit. Ja koska kirkko on aivan mamman ja papan haudan vieressä, haluan viedä hääpäivänä heidän haudalleen kynttilän, ja ruusun. <3
 
Ja mä lupaan, seuraavaksi iloisimpiin aihaisiin!



Oletteko te ajatelleet muistaa jotenkin kuolleita läheisiänne häissä?

Meidän tarina.

Tämäkin teksti on ollut luonnoksissa monta viikkoa, taidetaan mennä jo kuukausiin. Meidän tarinan alku on salaisuutena pysynyt jopa läheisille ihmiselle, hirveän vaikea kertoa siitä siis julkisesti.
 
Virallisesti meidän tarina on saanut alkunsa "Sveitsiläisen hotellin aulassa ".
Ensi tapaaminen  oli 4.3.2012, tästä jo kahden päivän päästä päätettiin alkaa seurustelemaan. Minä olin pieni, ja viaton 22-vuotias vielä kotona asuva. O puolestaan 28-vuotias insinööriopiskelija.

Alusta asti meillä oli jotenkin selvillä että tulemme olemaan yhdessä aina. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen aloin miettimään jo yhteistä jouluamme. O oli vähän skeptinen asian suhteen, ja laittoi kapuloita rattaisiin. Olimmehan vasta seurustellut muutaman kuukauden.
Noin neljä vuotta sitten suhteessamme tuli ensimmäinen koetinkivi, mä jouduin isoon leikkaukseen. Tiesin, että tulen tarvitsemaan apua 24/7 ensimmäiset viikot. Pakko sanoa, että tämä ei ollut mitenkään helppoa parille, joka oli elänyt kaukosuhteessa puolisenvuotta, ja arki ollut astunut elämään millään tavalla.



                
Mun toipuminen ei millään tavalla saanut meitä eriytymään toisistamme, pikemmin suhteemme vaan vahveni. Tiesin, että toiseen voi luottaa 101%, hän ei ole lähdössä siitä mihinkään, ja hän tulee olemaan mun kanssa vaikeinakin aikoina.
Mulle oli itsestäänselvyys, että tulemme selviämään oikeastaan mistä vaan tämän jälkeen.
 
Sairasloman aikana alko pikkuhiljaa mulla muhimaan idea yhteenmuutosta, O:lla vissiin vasta siinä vaiheessa muutto samaan kaupunkiin. Aloinkin pikkuhiljaa katselemaan töitä Turusta päin, ja jo ensimmäisen hakemuksen jälkee tärppäs, ja mä sain töitä. Sitten se yhteinen kämppä. Ja kyllä, sain tahtoni läpi. Toukokuu 2013 muutti mun elämän mullistavasti. Muutto pois lapsuudenkodista, uuteen kaupunkiin ja uusi työ.


Ei meidän suhde ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Tähän on mahtunut paljon iloja, ja suruja. Kuitenkin aina ollaan oltu toistemme tukena.

Luonteeltamme olemme kun yö ja päivä. Mä kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa, O:n hermot pysyy tilanteessa, kun tilanteessa kylmän viileänä, yleensä. 

Vaikka luonteemme eroaakin, ehkä hyvällä tavalla toisistaan, on meissä silti paljon samaakin. Meillä on yhteinen, hulluakin hullumpi huumorintaju. Ja mikä tärkeintä, samanlaiset elämänarvot. Eroavaisuutena vielä se, että toinen ajattelee sydämellään, toinen järjellään. ;)

                     
Kaikesta huolimatta rakastan tuota talon suurinta kollia, karvakorvaa ihan hirmuisesti. Hän on parasta mitä mun elämään on tumpsahtanut,10 kuukauden päästä mä oon hänen vaimonsa.

Pari kaunista sanaa kaasosta

Mun ja kaasoni R:n yhteinen taival on alkanut reilu 20 vuotta sitten, kun olimme pikkutyttöjä. R on varmaan jo kerhoaikana saanut seurata vieressä mun hääleikkejä. Mulle on jo muutaman vuoden ollut selvää, kenet haluan kaasokseni. Se, onko niitä enemmän selvisi vasta oikeastaan tässä matkanvarrella.

Lapsena tunsimme toisemme, mutta paremmin ystävystyimme muistaakseni kolmannella luokalla, kun R vaihtoi koulua, ja tuli meidän luokalle.
Vuodet ovat kuljettaneet meitä, ensin R muutti Turkuun, sitten takaisin somerolla samoihin aikoihin kun mä ja O tavattiin.
Meidän ystävyys on silti pysynyt. Hirveen usein emme toisiamme näe, kiitos molempien vuorotöiden. R on kuitenkin ihminen, jonka kanssa pieni erossa olokaan ei haittaa, pystymme silti puhumaan ilman kiusallisia hiljaisia hetkiä.

 "Kaaso on vanha suomalainen nimitys. Se tarkoittaa morsiamen avustajaa. Entisajan suomalaisissa maalaishäissä kaaso oli aina vanhempi kokenut vaimoihminen"

Meidän ystävyyteen on mahtunut iloja, ja suruja. Mä olin paikalla, kun R sai veljeltään varmasti elämänsä ikävimmän puhelun, ja olemme viettäneet ikimuistoisen päivän stadikalla Cheekin keikalla, perille pääsimme eksymättä, vaikka kartanlukija sanoi oikealle, ja näytti kädellään vasemmalle. Kiitos O:n, joka jonotti teinien kanssa meille Cittarissa lippuja molempien ollessa töissä. :D Me kerroimme toisillemme ensimmäisten joukossa kihlautumisesta, ja arvasinhan minä noitavainoillani R:n raskauden ensimmäisenä, tulevien vanhempien jälkeen.
R on kuullut varmaan kaikki parkumiset kaikkien edellisten suhteiden ja säätöjen kanssa, R on kuullut mietteeni ja valitukseni siitä, miten O:n olisi jo aika kosia.

Koru

R toimii mun järjenäänenä. Mä saan pähkähulluja ideoita, joita en ehkä uskalla siinä vaiheessa kertoa O:lle, R tyrmää ne heti, jos katsoo sen parhaakseen.
Suurimpiin , ihan pähkähulluihin ideoihin saan rimpsun rauhoittavista lääkkeistä, millä mut saadaan rauhoittumaan.

"Länsi-Suomessa kaasoksi sanottiin puoliammattilaista morsiamen pukijaa, joka saattoi olla papinrouva, säätyläisnainen tai taitava vanha muori. Hänellä oli morsiamen pukemiseen tarvittava kruunu, koristeet ja joskus morsiuspukukin, joita hän lainasi korvauksesta."

Olen myöskin lukenut hirveitä kertomuksia siitä, miten häiden jälkeen kaaso ja morsian eivät ole missään tekemisissä keskenään. Mä en siihen meidän kohdalla usko, se oli myös yksi kriteeri kaason valintaan.
Mä en tule pitämään mitään askarteluleirejä, koska toineinen meistä ei liiemmin askartelusta pidä, toinen on sen suhteen liiankin perfektionisti.
Suurin tehtävä R:llä on ennen häitä pitää mut kasassa. Yhden paniikkipuhelun hän onkin jo saanut, ja luuli vähintään jonkun kuolleen.
 

 "Kaason tehtävä oli myös seurata morsianta häiden eri vaiheissa, suojata häntä noituudelta ja neuvoa hänelle avioliittotaikoja."

Mitä odotan kaasolta?

 

- Mun järjissä pitämistä. Alussa niitä viestejä tuli enemmen, nyt eletään aika seesteistä aikaa. Katsotaan ens vuonna sitten uudelleen.
- Polttarit, mun ensimmäiset polttarit on omani. Mä en oo ikinä ollut polttareissa, joten matalilla vesillä mennään, mulla ei pahemmin ole odotuksia. Paitsi yksi, sen olenkin sanonut, mitä en halua tehdä, se oli varmasti jo tiedossakin.
- Pompomit! Sä lupasit herkässä hetkessä, viiniä ja pompomeja.
- Koristelussa tarvitaan sitten apua. Paljon. Jos joku on jäänyt epäselväksi.
- 12.8. tarvitsisin sua koko päivän.
- Olisi kiva, jos jonkun puheen pitäisit. Pakko ei ole, mut niinkun tiedät mun isiä siihen hommaan ei saa pakotettua. 

Vaikket ole naimisissa, etkä ole kun 11 päivää vanhempi, olen varma, että onnistut tehtävässäsi 101 prosenttisesti, ja siitä voisin melkeen antaa maininnan CV:hen.

Mä en oo koskaan tainnut sanoa sitä ääneen, R, olet yksi elämäni tarkeimmistä ihmisistä, kiitos kun suostuit kaasokseni.