maanantai 5. syyskuuta 2016

Varaa päivä -kuvat

Kysyin toukokuun lopussa, kesäkuun alussa valokuvaaja ystävältäni kiinnostusta kuvata meidän save the date kortteihin kuvat.
Ideani oli kertausharjoituksissa sotivan miehen piristäminen. Mikä ei ehkä mennyt nappiin, kun toinen meistä potee kamerakammoa.
Koska mä en liiemmin välitä englannin kielisistä sanoista, käytän suomennettuna varaa päivä-kortit.

Aikataulut saatiin sopimaan heinäkuun loppu puolelle, ja ei muuta kun nokka kohti ruissaloa. Onneksi illasta tuli kaunis, vaikka uhkaavasti näytti siltä että tummien pilvien tuoma sada pilaa suunnitelmamme.

Ensin kuvia otettiin Vares leffastakin tutuksi tulleessa Ruissalon lintutornissa.

Tämä kuva nousi O:n suosikiksi


Lyhyen tornissa olleen kuvaussession jälkeen matka jatkui Ruissalon saarenniemeen, ja siellä haahuilimme ympäriinsä.
Kaikkea mäkin teen. Tuolta oli ihan kamala tulla alas, ja sulho oli ainoa joka ei pelännyt olla ylhäällä.







Me olimme molemmat O:n kanssa ihan fiiliksissä saatuamme kuvat, ja mietimmekin miten näistä malleista tulee noin hyviä kuvia :D
Tämä toimii myös hyvin alkupalana kamerakammoisille. O ei enään yhtään niin paljon mieti vihkikuvia.
Ja meidän äitikin sai kauan kaipaamansa kihlajaiskuvat, vaikkakaan ei niitä normi pönötys versioita.



Omaksi lemppariksi nousi tämä.

Kaikki kuvat on ottanut Eino Nurmisto photography.
Ethän kopio kuvia. :)

Meidän varaa päivä-kortit on jo teettämistä vaille valmiit, valmiit kortit tulen esittelemään kunhan saadaan ne itsellemme jal lähetettyä vieraille.

Onko muut ollut save the date -kuvauksissa, tai perinteisissä kihlakuvissa? Ja aikovatko muut lähettää paljon etukäteen varoittavia kutsuja? 

ps. Paljon ihmisen lasta voi jänittää?? Mä meen tänään kokeilemaan ensimmäisen kerran hääpukuja, ja voi jumaleisson. Maha on ihan sekasin, yöllä ei oo tullu unta. Miten tämmönen voi koskaan mennä naimisiin? Hääpuvun alle taitaa hyvin mahtua tena? Mä, joka juo kahvia melkeen janoonikin en saa edes aamusumppeja alas. 

Mukavaa alkanutta viikkoa!

7 kommenttia:

Marjo kirjoitti...

Ihania kuvia, varsinkin tuo viimeinen! :) Meidän save the date-kutsuissa ole meistä kuva hakkaamassa kitaroita mäsäksi. :D

Unknown kirjoitti...

:D Me haluttiin jotain hempeetä. Ensimmäinen idea oli ottaa meidän karvaiset pojat myös mukaan, mutta siitä luovuttiin.
Meillä on niin vähän yhteiskuvia, koska varsinkin mun on aina pakko ilveillä niissä. :D

Mrs B. kirjoitti...

Voi, aivan ihanat kuvat! ♥ Erityisesti ensimmäinen ja viimeinen on jotenkin niiiiin mun mieleen!

Meidän pitäisi alkaa vähitellen miettiä STD-kuvia myös, mutta mutta. Katsotaan :--D Meillä on vähän liian paljon ideoita, ja puolestaan liian vähän mahdollisuuksia näitä toteuttaa... Tarkoitus olisi saada tosiaan sama kuvaaja ottamaan myös STD-kuvat, kuin joka ottaa kuvat myös varsinaisena juhlapäivänäkin. :)

Kerro hei muuten, miten pukuja sovittaessa meni!! :---D ♥

Unknown kirjoitti...

Kiitos. Itse olen edelleen haltioissani noista :)

Mulla tuli toi idea niin extempore, eikä sillon ollut edes kuvaajaa, mutta oon kyl Einon kuviin tyytyväinen. Ja kun kaveri on, häneltä piti tiedustella haluaako tehdä töitä vaiko juhlia.

Tuulossa postausta kunhan tästä kuplasta joskus ehdin ;)

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirsi-Maria kirjoitti...

Hienoja kuvia, vau! Näyttää siltä, että sinä ja kuvaaja saitte todella kamerakammoisen rentoutumaan, sillä jännitystä ei näy kuvissa yhtään. Mun puoliso inhoaa, siis todella syvästi inhoaa kuvaamista ja etenkin sitä, jos niitä pitää katsoa jälkeenpäin. Tästä on ollut joku iso riitakin, kun en voi käsittää sitä. Siskoni otti kihlakuvat, mutta niitä ei ole saanut teettää paperille, puhumattakaan että olisi näytetty kenellekään (äidit olisivat tietysti halunneet kuvat). Varaa päivä -kortteja me ei lähetettäisi muutenkaan, mutta ei ainakaan mitään missä olisi meidän kuva. :D Hääkuviin hän on luvannut tulla, koska vaadin, mutta pelkään mitä niistä tulee tuolla asenteella... Noh, vielä on aikaa pehmittää.

Mutta siis, kateellisena ihastelin teidän kuvia!

Unknown kirjoitti...

Kiitos :)
Kamerakammoa ehkä laski se, että kuvaaja on niin tuttu henkilö. Vähän vielä noi hääkuvat pelottaa.
Meillä oli ainakin se ongelmana, että sulho myönsi olleensa viimeksi ylioppilaskuvissa, siitä on kuitenkin toistakymmentä vuotta, ja ne oli niitä kuuluisia pönötyksiä. Mies jopa halusi itse lähimmille sukulaisilleen teettä tuon kuvan tuolta lintutornista.
Kannattaa antaa miehen valita paikan, sekin voi auttaa? Kokee silloin ehkä olevansa "omalla alueella" paremmin. :)