Morsiuspukuja sovittamissa

O! Jos luet tätä blogia , skippaa tämä teksti!

Maanantaiaamu alkoi jännittävissä tunnelmissa, niinkuin tässä postauksesta mainitsin. Aamukahvit sain vetäistyä vaivalla mahaan, ja sitten lähtö kohti Turkua. Ja sieltä Somerolle, ja sitte  Tampereelle. Ja koska minusta on kysymys mikään ei mene niinkuin on suunniteltu, ja siksi tälläinen pieni  maakuntamatkailu tähän alkuun.
Vein siis sairaslomalaisen Turkuun, ja otin O:n siskon L:n kyytiin, ja Toyotan nokka kohti Someroa, josta piti hakea kaaso R. Pienten mutkien ja vastoinkäymisten jälkeen R joutui jäämään kotiin.

Onneksi pyysin L:n mukaan, ja näin me kaksin suunnattiin Tampereen Morsiusgalleriaan Tullivapaille etsimään mulle unelmapukua, toivottavasti selvällä säästöllä.

Saatiin kun saatiinkin auto parkkiin ilman eksymistä, ja ei muuta kun etsimään oikeaa paikkaa.

Vastassa meitä oli Morsiusgalleriassa Kaisa, joka antoi minulle kahdeksan pinkkiä merkkiä, jotka sain laittaa pukuihin joita tahdon sovittaa.
Mulla oli olo, kun lapsella karkkikaupassa! Joka paikassa valkoista, pitsiä, koristelua, blingblingiä. Ja mun pitää valita vain kahdeksan pukua?! Haluan sovittaa vähintään kaikkia.
Otettiin käyttöön suunnitelma; Katsellaan ensin kaikki puvut rauhassa läpi, ja tämän jälkeen merkitään vähän erityylisiä pukuja.

Olimme valmiita, ja aloitettiin puvusta, jota olen sillä silmällä katsonut jo pitkään. The Dress:in Dorodo.
Tästä sovituksesta minulla ei ollut edes kuvaa. Mutta ei! Se puku ei vaan sopinut kropalleni, ja itse asiassa luonnossa ei näyttänytkään niin kauniilta kun kuvissa. Siirryimme seuraavaan pukuun.

Nyt on tulossa sitten kuvia päällä, ja kaikki eivät sovellu lasten silmille. Teitä on varoitettu jo aiemmin, että vielä ei morsiuskunnossa olla! Toinen sovittamani puku oli sekin The Dressin mallistoa. Tämä otettiin siitä syystä kokeiluun, että vähän sille ja sen blingblingeille naurettiin.
Sain sen päälle, tuli OHO- reaktio. Se oli päällä kaunis. Ei ollenkaan liian kimalteleva.
Tämä puku pääsikin jatkoon!

Koko ajan kaasolle otin kuvia pitäen häntä ajan tasalla, kuullen myös hänen mielipiteensä. Myöhemmin kuulin, että R:n äiti oli myös saanut maistajiaisia puvuista, ja oli kertonut omat mielipiteensä.
 

Seuraavan puvun merkkiä, enkä mallia edes muista, mutta jotenkin pidin siitä! Sileän yläosan kanssa Tämä olisi hiponut täydellisyyttä. Itse kuitenkin koin, ettei tuo rypytys rintojen päälle imarrellut.
Myös tämä jätettiin koppiin mahdollista toista sovitusta varten.

Seuraavaksi oli vuorossa yksi mustalammas. Haluttiin koittaa yhtä olkaimellistakin pukua, vaikka tiesin, ettei se tähän varteen istu.
Ja koko on kolme numeroa liian pieni, mut ei! Mua ahdistikin idea noista olkaimista. Ne kutitti ja raapi.
Ehdottomasti EI!

Seuraavaksi  kokeiltiin merenneitomallia. Oikean kokoisena puvun malli olisi saattanut imarrella, varsinkin kun muutama kilo on vähemmän elopainoa.
MUTTA, toi alas tuleva levenevä helma saa mut näyttämään säärettömältä kääpiöltä. Ja sitähän mä en halua omana hääpäivänä. EI!

Yhtä pukua ei ollut, kun kokoa "kuivan kesän orava" se jäi siis kokeilematta, yksi oli olkaimellinen, ja yhdestä ei ilmeisesti otettu edes kuvaa.

Kahdeksan, tai seitsemän puvun jälkeen kysyin itse, onko heillä mahdollisesti valikoimissaan ja sovitettavissa kolmea pukua, joista lähetin sununtaina R:lle kuvat. Kahteen ensimmäiseen sain vastaukseksi ei, mutta kolmas tuotiin koppiin.

Puku ei ollut edes päälläni kunnolla, kun sain kylmät väreet. Ja karvat pystyyn. Huusin L:lle verhon toiselle puolelle että se on tää!

Se puku

Tiesin itseni, kun oikea puku löytyy tunnen sen! Kylmät väreet, käsikarvat pystyssä, kyyneleet silmissä. Ei enään vahvempaa reaktiota voisi tulla.
Ja kun katson jälkeen päin kuvia sovituksesta, sen näkee myös mun ilmeestä.
Kasvoilta hehkuu onnellisuus.

Puvusta löytyy kunnolla laahusta, mitä toivoin.

Ja mulle kävi, kun kävikin niin hyvä tuuri, että mun valitsema puku oli vielä -30%.
Eihän siinä muu auttaa, kun kiikuttaa kaunotas kassalle!

Kun en kerran saanut ajaa puku päällä takaisin Turkuun, piti mun haikein mielin laittaa puku takapenkille, ja hypätä ratin taakse farkuissa.

                       

Seuraavana päivänä sain hyvän syyn kaivaa puku takaisin pussista, pitihän kaason nähdä puku livenäkin. Rakkaus säilyi.
Rakkaus säilyi myös takaisin kotikotiini, jossa hivuttauduin puvun sisään, jäin makaamaan venhempien sängylle, ja haaveilin.

Kuvaa puvusta en aio näyttää ennen hääpäivää. Muutamalle olen kuvat olen näyttänyt, ja kaikki on ylistänyt pukua, ja miten hyvin se istuu.
Puku on tällä hetkellä n. puoli numeroa liian pieni, mutta se nyt kursitaan ainakin kiinni! Toivottavasti vähän enemmänkin.



Tässä muutama maistiainen puvustani. 

Vielä 338 päivää.  

*SYVÄ HUOKAISU*