keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Mitä me syödään?

Välillä haikein mielin katson hääryhmissä ihmisten kirjoituksia ruuista, cateringien kilpailuttamisesta ja suurien paikkakuntien tarjonnasta. Hinnat nähtyäni silmät menee lautasiksi ja olen taas tyytyväinen ruokaan!

Pienen paikan huonot puolet; tarjonta on suppea. Mitään maailmaa mullistavaa, Michelin tähtiin yltävia makuelämyksiä on turha hakea. Perushyvää ruokaa haimmekin. Emme kuitenkaan haluaisi häissämme tarjota tapaksia, sormiruokaa tai jotain ei-niin-perus suomalaista ruokaa.

Neljä paikkaa tuli äkkiseltään mieleen, googlettelu lisäsi listaan yhden.
Ensimmäinen tippui pois, koska kaaso sanoi ei. Ihanaa kun on toinenkin ruokanirso tiimissä. Totta puhuakseni itsekään en olisi ruuasta suostunut heidän pyytämää maksamaan.
Toinen oli poissa, koska en pidä.
Kolmas, koska hinta ja laatu eivät kohtaa.
Neljäs, googlella löytämä paikka oli pelottavan halpa, eikä mitään tietoa ruuan laadusta.

Valinta osui hyvään ja edulliseen. Ainakin tiedämme mitä saamme, monet juhlat ja äitien- ja isänpäivä lounaat paikassa syöneenä voin luottaa siihen.
Oikeastaan, muuta vaihtoehtoa emme kunnolla edes miettinyt. Sen jälkeen kun hääpaikkakunta selvisi taisi molemmille olla selvää mistä ruoka tulisi.

Alkuruoka:
Tuoresalaatti
Kurkku
Tomaatti
Paprika
Feta
Oliivi
Sipuli
Rosolli
Kotijuusto
Graavilohi
Lämminsavulohi
Kananmunat



Pääruoka
Ylilypsää naudan rintaa
Broileria paholaisen kastikkeessa
Kermaperunat
Uunijuurekset



Saaristolaisleipä, talon sämpylät, levite ja juomat.

Hintaan kuuluu astiat.
Sekä iltapalalle perunasalaatti.

Tällä menulla ja kolmella tarjoilijan palkalla noin 100 henkilön häämme ruuat tulevat kustantamaan vajaan 2500e.

Saatiin itse päättää menu. Ruoka on meidän näköinen, ihan perus buffetruoka. Jätimme kuitenkin pois kaikkein perinteisemmät lihapullat ja keitetyt perunat, vaikka tiedostamme tästä tulevan sanomista joltakin. Me emme kotonakaan syö perunaa arkena, miksi haluaisimme sitä juhlissa syödä? Ja juhlathan ovat meidän.

Hääpaikassamme on kota, joten iltapalaksi olemme miettineet päivälliseltä ylijääneitä salaatteja, tuo perunasalaatti, sekä makkaraa ja/tai nakkeja.
Myös karjalanpiirakat ja munavoi oli mietinnässä.
Voi olla, että mieli muuttuu tämän kanssa vielä monen monta kertaa.


//edit. Saimme maailman parasta kohtelua, kun isänpäivälounaalla oli tarjolla meidän häihin toivomaa ruokaa.

6 kommenttia:

Mia-Sofia kirjoitti...

Hyvältä menulta kuulostaa! Ja tosi edullisesti olette kyllä saaneet, hyvä löytö :)

Suvi kirjoitti...

Todella edullinen! Ja jos on tuttu ja turvallinen, niin varmasti hyvä valinta :)

Unknown kirjoitti...

Ollaan kans tyytyväisiä. Jää rahaa paljon muuhunkin:)

Unknown kirjoitti...

Parempaa ei tuolta oltais saatu :) hinta ja laatu kohtaavat.

Unknown kirjoitti...

Parempaa ei tuolta oltais saatu :) hinta ja laatu kohtaavat.

Unknown kirjoitti...

Ollaan kans tyytyväisiä. Jää rahaa paljon muuhunkin:)