Aloitetaan tää perjantai-illan postaus maailman kaikkeuden pahimmalla niiskubiisillä?
Sanokaa, etten ole ainoa tuleva morsian, joka itkee aina tämän biisin kuullessaan? Tai no, edes että olet itkenyt kuullessasi tämän ekan kerran.
Mä olen herkkä. Mä itken ilosta ja surusta, aina.
Itkin, kun O kosi, itkin kun alettiin suunnitella häitä, itken kun ajattelen meidän hääpäivää. Itkin, kun pyysin R:n kaasoksi, itkin kun sain sormeeni SEN vihkisormuksen. Itkin pukusovituksessa. Itken oikeastaan koko aika kaikelle, mikä liittyy häihin.
Itkin, kun sain sähköposteja häihin liittyen, kun alko asiat varmistumaan. Myönnän, mä jopa niiskuttelin kun olimme päättämässä meidän ruokia!
| Kuva |
Ainoa asia, joka mua häissä pelottaa, ja mietityttää on itkeminen. Pystynkö muka olemaan itkemättä? Olen jopa nähnyt unta, jossa kirkon ovet aukeavat. Mä olen isin käsipuolessa astumassa käytävälle, kunnes purskahdan itkuun. Mä lysähdän lattialle, ja ovet joudutaan sulkemaan, kanttori lopettaa soittamisen. Uni jäi oikeestaan siihen, kun mä jäin itkemään kirkon eteiseen.
Itken toisten ihmisten häissä ja hautajaisissa. Itkisin varmaan, vaikka olisi ventovieras kysymyksessä.
Olimme parisen viikkoa sitten häissä, jossa kaaso lähetti kuvan pienestä kääreestä saatetekstillä "hän on täällä". Ja mä aloin itkemään. Kyyneleet alkoivat valua poskea pitkin. Yksittäisiä pisaroita sain kuivattua käsillä, nappasin kuitenkin O:n rintataskusta silkkisen vaaleanpunaisen taskuliinan, jota käytin sitten kyyneleiden pyyhkimiseen. Noh, häissä on lupakin vierittää pari kyyneltä, mutta saavillinen...
Kaikki ketkä tuntee mut hyvin, teitää mun heikkouden. Sukuvikahan se on, kun suksi ei luista. Niin on varmasti tämä asiakin. Välillä saatetaan suvun kesken vollottaa kilpaa., eikä meidän häistä tule kyyneleitä puuttumaan. Ihan tästä syystä halutaankin antaa vieraille nenäliinat onnen kyyneleille.
Mä en suinkaan häpeä mun herkkyyttä. Se on osa mun luonnetta, olen sinut sen kanssa. Mietin vaan ihan kosmeettisesti itkemistä häissä. Ensin laitat paljon rahaa meikkaukseen, ja sitten itketkin kaikki rinnuksille. Itkemisen takia päädyn hääpäiväksi ottamaan taas tekoripset, ne ei kyyneleistä paljoa välitä.
Pelkään vaan jos hääkuvissa näytän punaisin silmin siltä, että olen itkenyt kaksi päivää putkeen. Tai jos meikit valuu rinnuksille.
Mulla on suunnitelmissa antaa kaasolle valkoinen, kankainen nenäliina jonka saan itselleni alttarilla siinä vaiheessa kun annan hänelle kimppuni. Valkoisia puuvilla nenäliinoja jemmaan myös omaan rinnuksiini, ja O:n taskuihin. Varmuuden vuoksi.
Jotkut haluaa hääpäivänään luottaa rauhoittaviin lääkkeisiin. Mä olen ite syönyt ennen meidän papan hautajaisia yhden diapamin, enkä todellakaan halua samaa usvaista muistikuvaa omista häistäni.
Kaason vinkki, jota kuitenkin käski olla kokeilematta on miettiä koko päivän astianpesukoneen täyttämistä. Noh, kieltämättä voisin mä hääpäivästä muutakin muistaa kun likaiset haarukat.
Itse ajattelin mennä kuitenkin ihan luomuna, ja toivoa edes pientä helpotusta aamulla juotavasta skumpasta. Ja jopa mahdollisesti taskumatista.
Mä luotan siihen, mitä moni jo rouvaksi päässyt on sanonut. Omissa häissä ei loppupeleissä itketä kuitenkaan niin paljoa.
Ja jos itkettää, se on vaan osa mua. Mun päivä, mä saan tehdä mitä haluan. Jopa itkeä.
Mietityttääkö muita häissä itkeminen? Tai oletko jo tanssinut häät, ja selvinnyt ilman niagaran repeämistä vaikka sitä pelkäsit?
Kaikki apu on tervetullutta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti