Ja vahvasti näyttää siltä, etten astele alttarille kykloopin kanssa, jos nyt enään mikään ei muutu radikaalisesti huonompaan suuntaan.
Mä olen paraikaa kesälomalla. Tai häälomalla. Muutaman muuttujan kautta tästä tuli toisen auttamis loma. Ompelutöitä riittää vaikka muille jakaa. Kaksi päivää olen ahertanut aterinpussien kanssa. Niistä oma postaus, kunhan ovat valmiita. Tai ainakin osa on valmiina.
Sen jälkeen tuolinhuppujen kimppuun. Kaason jo pyysin mukaan projektiin, ja hän lupas tulla, jos masuasukki ei päätä jättää yksiötään ja putkahtaa maailmaan.
Yksi olellinen asia on pyörinyt taas päässä vimmatusti, sukunimi. Mä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että perheellä pitää olla yhtenäinen sukunimi. Meillä kun jälkeläisiä vielä ole, yhteinen, koko perheen tuleva nimi päätetään nyt.
 |
| Kuva |
Taustatietona meidän sukunimistä.
Minun sukunimi on suht harvinainen, tällä hetkellä maailmassa sukunimen omakseen tunnustaa vajaat 600 ihmistä. Se on lyhyt, hyvin usein myös väärin kuultu. Tai ymmärretty. Ja ilman mitään loppuja.
Miehellä on niin tavallinen -nen -päätteinen nimi, jota on melkein 13000 muullakin.
Minä en haluaisi olla tusina tavaraa. Yleisellä sukunimi - etunimi yhdisteellä löytäisin kaimoja joka kadun kulmasta. Identiteettikriisi pukkaa päälle.
Nyt jo jouluna iski mätä luumutorttu naamaan, kun sain tietää omistavani koko nimi kaiman!
Mies oli alkuaan hyvin nöyränä vaihtamassa nimensä minun nimeen. Taisi mennä kuitenkin pupu pöksyyn, ja nyt ollaan syöty sanat moneen kertaan.
Ymmärrän ainoan pointin myös siinä, että ottaessaan minun sukunimen, sulho olisi täsmälleen saman niminen, kuin serkkuni.
Olisittepa nähneet sulhon ilmeen, kun näytin vihdoin hänelle blogin. Rouva R viittaa miehen sukunimeen, hänhän luuli saaneensa hiljaisen hyväksynnän sukunimi asialle. Aina voi luulla.
Olen myös muuten pienestä pitäen sanonut, että en ikinä mene naimisiin miehem kanssa jolla on -nen sukunimi. Älä sano koskaan, älä koskaan!
 |
| Kuva |
Yhdysnimi ei vaan sovi. Siitä ei edes puhuta.
Karu fakta on myös, että meidän suvussa ei nimen jatkajia ole kuin pari hassua. Minullekkaan kun sisaruksia ole siunaantunut.
Sulholla taas on serkkuja pilvin pimein. Suurin osa taitaa kyllä olla naisia, pari nimen jatkajaa, ja heidän jälkeläistäkin löytyy. Nimen periytyminen ainakin yhden jälkipolven eteenpäin on taattu.
Vaihtoehto olisi myös ottaa kokonaan uusi sukunimi. Yritin etsiä turhaan tästä tietoa. Muistelusin, että siinä on joku sääntö?
Noh, mä olen aina pitänyt mammani tyttönimestä. Tähänkään asiaan en varmaan saa siunausta. Aina pitää yrittää.
Tasa-arvoisia halutaan kyllä olla kirkossa, mutta ei muuten. Tässä asiassa naisen kuuluu vanhan perinteen mukaan liittyä miehen sukuun. Miehet.
Mietitäänkö muilla myös sukunimeä? Vai ollaanko aino pariskunta, joka pohtii tätä asiaa.
5 kommenttia:
Täällä pohdittiin sukunimen kanssa pitkään. Halusin myös ehdottomasti, että meillä on sama sukunimi. Oma sukunimeni on erittäin harvinainen (10 henkeä), R:n sukunimi ei niin harvinainen, mutta ei ehkä kaikkein yleisinkään. Ja pidin kyllä myös R:n sukunimestä. Loppujen lopuksi päädyin siis hänen sukunimen ottamaan ja en kyllä ole asiaa katunut! Totuttelemista se kylläkin vaatii :D Mutta on nää hankalia! Jos miehen etunimi olisi mitenkään mätsännyt mun vanhan sukunimen kanssa olisin varmaan miettinyt asiaa enemmänkin, mutta koska ne ei olisi ikipäivänä sopinut yhteen, oli päätös sitten kuitenkin melko helppo :D
Mulla on aina ollut sukunimiasiaan vähän nurinkurinen suhtautuminen :-D Mähän en koskaan edes halunnut mennä naimisiin - mä vannoin, että oon ikuisesti oman sukunimeni kantaja ja avoliitossa voin asua, mutten koskaan naimisiin mene. Hahhah, joopa. Kuinkas kävi.
Oikeastaan heti, kun miehen kanssa kunnolla alettiin uudestaan pitää paremminkin yhteyttä, joku vaan... Klikkasi. Me ollaan vieläkin naurettu sitä, kuinka me juteltiin esimerkiksi siitä, millainen se oma ihannekumppani on - ja todellisuudessa vaan toivottiin, että kun tuo toinen nyt tajuaisi sanoa suoraan sen, että tässä tykätään toisistamme :-----D Joka tapauksessa, aika nopeasti meillä muodostui ymmärrys siitä, että naimisiin me vielä joskus mennään.
Ja oikeastaan, yhtä helposti mulle tuli myös päätös siitä, että kyllä mä miehen sukunimen otan. Mullakin on melko harvinainen tyttönimi (meitä taitaa olla aavistuksen päälle 80 Suomessa), joten toki se aiheutti mietintää - oli lopulta vähän haikeaakin siitä luopua. Toisaalta, yhdysnimeä en edes harkinnut - ihan siksi, että suomalainen ja amerikkalainen / brittisukunimi ei yksinkertaisesti vaan toimi yhdessä. Niinpä minusta sitten tuli Buchanan, eikä sen puoleen - ei ole ollut katumuksen aihetta sen jälkeen ollenkaan! :) Toki aina välillä kaipaan omaa tyttönimeäni, mutta toisaalta - se on aina osa minua. <3
Oi hurja. Ite en noin harvinaisesta nimestä helpolla olisi luopunu. :D
Meidän nimet menee ihan miten päin vaan, mutta jotenkin niin tärkeä asia miehelle.
Tottumista vaatii. Aloin yks päivä harjoitella uuden sukunimen kirjoittamista, ja ei tuntunut yhtään luontevalta :D
Eilen sain eläinlääkäri käynnin jälkeen uuden puolustuksen omalle nimelle, eläimet on merkattu mun sukunimen alle. Miehelle ei menny läpi.
Mä en hetkeäkään valittaisi, enkä miettisi tota sukunimeä:D mutta Rantanen. Iyyyyh. Niin tusina. :D facebookista löyty nopeella haulla yli 20 Laura Rantasta. :(
Oi hurja. Ite en noin harvinaisesta nimestä helpolla olisi luopunu. :D
Meidän nimet menee ihan miten päin vaan, mutta jotenkin niin tärkeä asia miehelle.
Tottumista vaatii. Aloin yks päivä harjoitella uuden sukunimen kirjoittamista, ja ei tuntunut yhtään luontevalta :D
Eilen sain eläinlääkäri käynnin jälkeen uuden puolustuksen omalle nimelle, eläimet on merkattu mun sukunimen alle. Miehelle ei menny läpi.
Lähetä kommentti