Saattaminen vai saattamattomuus kirkkoo?
. 
Morsiamen luovutus kirkossa on peruja ajoilta, jolloin morsian luovutettiin sulhaselle, ja näin ollen morsian vaihtoi omistajaa.
Minä, jonka sisällä asuu pieni feministi näin tasa-arvon aikana en koe olevani vahvan tahtoni kautta minkään sortin kauppatavaraa vahvan tahtoni kanssa.
Miehen kanssa tästä ollaan moneen kertaan puhuttu, hän on sitä mieltä, että haluaa kävellä yhdessä, tasavertaisena alttarille. Hänen mielestään tämä tapa on "apinoitu Yhdysvalloista".
Minä taas, isin tyttönä, ja ainoana lapsena haluan, että minulle maailman rakkain isä taluttaa minut alttarille. Itse koen sen enemmän saattamisena, jossa vaihtuu yksi elämänvaihe, ja alkaa uusi.
Koen sen myös isääni kohtaa kunniaosoituksena, hän saa olla mukana tärkeässä roolissa tyttärensä suurena päivänä. Ja minä saan viettää vielä hetken neitinä isäni käsipuolessa.
 |
Mä olen sen päättänyt, minä kuljen isäni kanssa alku matkan alttarilla. Ajatelkoon sitten vieraat, että minä olen kauppatavaraa, ja miettiköön kuinka monta lehmää musta ollaan maksettu.
Olen aina haaveillut siitä, olkoon miten tasa-arvotonta, vanhanaikaista ja mitä ikinä onkaan, meidän häät. (noh, mies pitää vielä ylipuhua tähän)
Ja nykyäänkin on se harvinaisempaa, kävellä yksin tai sulhon kanssa, kun oman isän.
Onko teillä jotain ajatuksia ja mielipiteitä asiasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti