Sukunimi.

Omaishoitajan arjesta päivää. Sulhon tila onneksi paranee päivä päivältä.
Ja vahvasti näyttää siltä, etten astele alttarille kykloopin kanssa, jos nyt enään mikään ei muutu radikaalisesti huonompaan suuntaan.

Mä olen paraikaa kesälomalla. Tai häälomalla. Muutaman muuttujan kautta tästä tuli toisen auttamis loma. Ompelutöitä riittää vaikka muille jakaa. Kaksi päivää olen ahertanut aterinpussien kanssa. Niistä oma postaus, kunhan ovat valmiita. Tai ainakin osa on valmiina.
Sen jälkeen tuolinhuppujen kimppuun. Kaason jo pyysin mukaan projektiin, ja hän lupas tulla, jos masuasukki ei päätä jättää yksiötään ja putkahtaa maailmaan.

Yksi olellinen asia on pyörinyt taas päässä vimmatusti, sukunimi. Mä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että perheellä pitää olla yhtenäinen sukunimi. Meillä kun jälkeläisiä vielä ole, yhteinen, koko perheen tuleva nimi päätetään nyt.

Kuva

Taustatietona meidän sukunimistä.
Minun sukunimi on suht harvinainen,  tällä hetkellä maailmassa sukunimen omakseen tunnustaa vajaat 600 ihmistä. Se on lyhyt, hyvin usein myös väärin kuultu. Tai ymmärretty. Ja ilman mitään loppuja.
Miehellä on niin tavallinen -nen -päätteinen nimi, jota on melkein 13000 muullakin.

Minä en haluaisi olla tusina tavaraa. Yleisellä sukunimi - etunimi yhdisteellä löytäisin kaimoja joka kadun kulmasta. Identiteettikriisi pukkaa päälle.
Nyt jo jouluna iski mätä luumutorttu naamaan, kun sain tietää omistavani koko nimi kaiman!

Mies oli alkuaan hyvin nöyränä vaihtamassa nimensä minun nimeen. Taisi mennä kuitenkin pupu pöksyyn,  ja nyt ollaan syöty sanat moneen kertaan.
Ymmärrän ainoan pointin myös siinä, että ottaessaan minun sukunimen, sulho olisi täsmälleen saman niminen, kuin serkkuni.

Olisittepa nähneet sulhon ilmeen, kun näytin vihdoin hänelle blogin. Rouva R viittaa miehen sukunimeen, hänhän luuli saaneensa hiljaisen hyväksynnän sukunimi asialle. Aina voi luulla.
Olen myös muuten pienestä pitäen sanonut,  että en ikinä mene naimisiin miehem kanssa jolla on -nen sukunimi. Älä sano koskaan, älä koskaan!

Kuva

Yhdysnimi ei vaan sovi. Siitä ei edes puhuta.

Karu fakta on myös, että meidän suvussa ei nimen jatkajia ole kuin pari hassua. Minullekkaan kun sisaruksia ole siunaantunut.
Sulholla taas on serkkuja pilvin pimein. Suurin osa taitaa kyllä olla naisia, pari nimen jatkajaa,  ja heidän jälkeläistäkin löytyy. Nimen periytyminen ainakin yhden jälkipolven eteenpäin on taattu.

Vaihtoehto olisi myös ottaa kokonaan uusi sukunimi. Yritin etsiä turhaan tästä tietoa. Muistelusin, että siinä on joku sääntö?
Noh, mä olen aina pitänyt mammani tyttönimestä. Tähänkään asiaan en varmaan saa siunausta. Aina pitää yrittää.

Tasa-arvoisia halutaan kyllä olla kirkossa, mutta ei muuten. Tässä asiassa naisen kuuluu vanhan perinteen mukaan liittyä miehen sukuun. Miehet.

Mietitäänkö muilla myös sukunimeä?  Vai ollaanko aino pariskunta, joka pohtii tätä asiaa.

Meidän häiden musiikki

Spotify vai bändi?

Mulle oli heti selvää, että haluan häihin bändin. Se on vaan se juttu, mikä luo tunnelmaa. Ja en halua että ihmiset lähtee häävalssin jälkeen kotiin. Uskon, että bändi saa porukat viihtymään myös paikalla pidempää.

Bändiä aloin etsimään googlettelemalla ihmisten suosituksia hääbändeistä akselilla varsinais-suomi - Satakunta, sekä tutkimalla buukkaa bändi -sivustoa.

Näiden salapoliisi töiden jälkeen lähetimme tarjouspyyntöä seitsemälle bändille:

Viihdytin - 1-4 45-60 minuutin senttiä 1350e
Routalempi - kolme 45 min settiä 1450e
Lauri ja Pehmeät vävyt - varattu
Trace element - varattu
Kaapeli - varattu

Lisäksi ainakin kolme bändiä joista ei ole kuulunut mitään. (Dementtia pukkaa päälle, nii aivan varma ole kuinka monelle viestiä laitoin)
 Ja ainakin yksi niistä on suht paljon kiertävä, ja kehuja saanut bändi.
Mä en vaan ymmärrä, kuinka vaikeaa on lähettää potentiaaliselle palkan maksajalle parilla sanalla, että sori keikka on.

Noh, kaksi myöntävää vastausta.
Päädyttiin Viihdyttimeen.
Heiltä löytyi netistä näytteitä, ja niitä tuli myös sähköpistilla. Bändi on yhdessä häissä nähty, ja hyväksi koettu. Sekä saanut kehuja ympäri netin ihmeellistä maailmaa.


Sitten ikävimpiin asioihin. Sulholla sattui tuossa viime viikonloppuna onnettomuus. Suuruus oli sitä luokkaa, että oli millistä, parista kiinni ettei koko näkö lähtenyt. Tällä hetkellä hän ei saa mitään tehdä, ja mulla alkoi kesäloma, joten aika menee miehen auttamisessa ja häitä varten ompelussa. Häiden suunnittelu on nyt hetken pannassa, jotta saadaan sulho kuntoon :)

Päivämme ikuistaja.

Meille oli alusta asti selvää, että otamme ammattikuvaajan häihin. Onhan se oikeastaan ainoa konkreettinen asia, joka häistä jää käteen. Olisi typerää hukata päivään monta tuhatta euroa, ja käteen jäisi kuvia, joista puuttuu pää, tai ovat niin sumeita ettei niistä saada selvää. Kaikkein hirveintä olisi, että joku räpsisi koko illan kuvia ilman muistikorttia.
Enemmän ihmetyttää oikeasti ne, ketkä tyytyvät vieraiden ottamiin kännykkäkuviin, ja ainut säästö mitä keksitään on se kuvaaja?

Kuva

Itsekkin kameran kanssa jonkun verran heiluneena oli selvät sävelet, millaista tyyliä valokuvaajalta haen. O tosin näki kaikki kuvat samanlaisina. Hänestä ei paljon kuvaajan valitsemisessa olisi apua. Ensimmäinen idea oli, että noh, katson niitä joku päivä kaason kanssa, luotan hänen visuaaliseen silmäänsä kuitenkin enemmän, kun O:n.

Pyörittelin ja kierrettelin ideaa päässä, ja päätin laittaa facebookin häät kuviksi -ryhmään.
Tämä yhteisö toimii periaatteella, että ylläpitäjä hyväksyy ensin kaikki julkaisut, ja vasta se jälkeen ovat seinällä.
Kirjoitin ryhmään torstai-iltana, ja hermoni on luokkaa; kouluttamaton, hyvin nälkäinen koira ruoka-kupin edessä, ja sanavarastoni ei tunne sanaa "maltti" sunnuntai illalla laitoin viestiä mun ykkösuosikille.
Ja koska lotosta ei koskaan tule voittoa, pitää se onni jossain luurata. Hänellä oli se päivä vapaana. Hieman meni yli budjetin. Koiranpentuilme kasvoille, ja miehen eteen selittämään.
Jooo, diilit tuli!

Päivämme tulee ikuistamaan Mikko Pääkkönen.
Ihania, nimenomaan maalaismaisemissa ja se että hyödynnetään loistavasti luonnonvaloa.
Tämä maatilanplikka tykkää.

Odotan innolla ensi vuotta, ja valokuvien suunnittelua. Lyhyen viestittelyn perusteella uskon, että yhteistyö kuvaajan kanssa tulee sujumaan hyvin. Mulla onkin mielessä vaikka mitä ideoita.
Miehelläkin on yksi idea, hän niin toivoo, että saisi edes yhteen hääkuvaan ikuistettua tähden lennon. Onhan 12.8. vuoden paras päivä nähdä perseidit. (Jotain tähtiin liittyvää hömppää...:D.)

Vähän tuosta facebookin ryhmästä. Vajaa tunnin aikana sain muistaakseni 12 tarjousta. Kokopäivän kuvaus liikkui hintahaitarilla 700-1800. Meidän kuvaaja lukeutuu tuonne ylempään hintaluokkaan,  ja budjetti paukku kiitettävästi.


Onko kaikilla muilla ensi vuoden pareilla kuvaaja, ja onko se asia johon panostatte, vai pihistätte? 

Mukavaa viikonloppua 

Juhlatila

Tänään kirjoittelen juhlatilasta ja vieraiden majoittumisesta.

Meillä, niinkun varmasti muillakin pienillä paikkakunnilla juhlijoilla on sama ongelma. Tiloja on todella vähän, ja suurin osa on niitä surullisenkin kuuluisia seuraintaloja.

Somerolla ensimmäisenä mieleen tuli juhlapaikoista neljä seuraintaloa, kaksi kartanoa ja yksi tanssilava. Josta viimeksi mainittu oli molempien isien ensimmäinen idea. Sulhasen vanhemmat kun on joskus toisensa ensi kertaa kohdannut kyseisellä lavalla.
Tanssilava on kuitenkin hippasen liian suuri meidän noin 100 henkilön häihin.
Kartanot olisivat miljöönä mitä ihanimpia, mutta niiden ongelmana on se, että yleensä vieraat ovat useissa eri huoneissa. Myöskään tanssimiselle kartanoissa ei ole kunnolla tilaa, ja me ehdottomasti haluamme bändin, ja tanssit.
Vähän olisi silti kutkuttanut ajatus häistä kartanossa, joka on oman kotikotini vieressä, jossa pappani on joskus ollut töissä, ja jonka maista meidän tila on pilkottu. Noh ei oltaisi edes mahduttu sinne tämän vieras määrän kanssa.

Jäljelle jäi siis vaan seuraintalot. Ja niiden mietinnässä piti ensimmäiseksi miettiä niiden sijainti. Meidän kaverit tulee suurin osa turusta, ja muutkin vieraat ympäri Lounais-Suomea, lähellä juhlatilaa pitäisi siis löytyä myös paikka, johon vieraat voisivat laskea yömyöhään päänsä rankan biletyksen jälkeen. Tämä vaihtoehto tiputti listalta kaksi hyvää paikkaa pois.

Näiden kahden kohdalla alkoi miettiminen. Jonka mä hävisin. Mä jouduin taipumaan.

Juhlatila 1
+sijainti
+juhlapaikan ulkoasu
-vihreät seinät

Juhlatila 2
+ juhlatila sisältä päin
-sijainti
-ulkoasu

Sulho totesi heti toisen juhlatilan nähtyään, EI. Hän ei halua, että hänen häistään puhutaan seuraavat 20 vuotta, että ne on ne häät, jotka pidettiin vanhassa tehdashallissa.
No, kieltämättä siltähän se pellinen ulkokuori näyttää.

Ja näin ollen päädyimme yllä olevaan paikkaan. Paikka on lähes 100 vuotta vanha, ja miljöö on kaunis, maalaishäihin sopiva, mutta ne seinät!

 kuva

Onneksi, nuo seinät on maalattu vähän kauniimman värisiksi, ja oranssit !!!!!! verhot saa onneksi pois/vaihdettua. Ja seinät panelit saa onneksi vaikka vuorattua hallaharsolla. Ehkä me selvitään tästä.

Paikan sijainnista johtuen vieraiden majoituksen järjestäminen oli helppoa. Noin nejän kilometrin päässä juhlapaikastamme sijaitsee kaverini äidin pitämä majatalo, jossa jopa Jari Sillanpää vietti yönsä, joten se myös kelpaa varsin hyvin meidän vieraille. Koko majatalo onkin alustavasti hääviikonlopulle varattu meille. Kaikki halukkaat eivät ehkä mahdu tuonne, mut plään bee on vieressä oleva mökkikylä, josta ehkä itsekkin otamme mökin järven rannalta hääviikoksi. Myös keskustasta löytyy pari paikkaa, jossa voi yöpyä.

Hyviä ideoita otetaan vastaan seinien piiloon saamiseksi?! :)
Ja miten muut pienellä paikkakunnalla häitään viettävät on saaneet majoitukset järjestettyä vieraille?

Diy - liitutaulu

Mä oon aina rakastanut liitutaululle kirjoittamista, ja eteenkin piirtämistä.
Nähnyt monella häissä pieniä liitutauluja, mutta en koskaan suuria.
Vain suuria vanhoja ikkunoita, joihin on kirjoitettu pöytäkarttoja, ja menuja ja ties mitä muuta.

Tästä se ajatus lähti. Vanha maalaistalo, ikkunat vaihdettu muutama vuosi takaperin, ja ne vanhan ikkunathan on vielä tallella vintillä.

Ei muuta,  kun ikkunan hakureissuun, rautakauppaan ja hommiin.

 Rautakaupasta mukaan tarttui Tikkurilan liitumaali (mustana) , pensseli/suti (Panosta! et varmaan halua, että liitutaulu on täynnä siveltimen karvoja?!) sekä maalarinteippiä pokien suojaukseen.

Aloitin homman pesemällä ikkunan vedellä. Sen jälkeen hioin ikkunaa hellästi 1200 hiomapaperilla. Joka on vähän, kun paperilla olisi hionut pintaa. Tämän jälkeen vielä pesin ikkunan kunnolla Fairyllä, ja jätin kuivumaan.

Kun ikkunan oli kuivunut, suojasin raamit teipillä.

Huomaa taustalla aurinkotuoli ja pyyhe :D

Ja eikun maalaamaan!

                                              

Ensimmäiset maalipinnat vedin parisen viikkoa takaperin, ja toisen pinnan viime sunnuntaina. Maalin tarvitsee antaa viikon kuivua, ennen kun siihen voi liitua näyttää, joten ihan varma en vielä siitä ole, miten hyvin liitu pysyy taulussa, ja miten hyvin liidun saa pois.

Tältä taulut tai ikkunat näyttivät viime sunnuntaina, kun hylkäsin heidät viikoksi kuivumaan.

Onko joku muu käyttänyt liitumaalia sisustuksessa tai hääjutuissa? :)

Saatille.

Eilen oli puhetta kirkosta, jatketaan kirkkoon sivuten.
Saattaminen vai saattamattomuus kirkkoo?

.  

Jopa ruotsin kuningas saattaa tyttärensä alttarille

Morsiamen luovutus kirkossa on peruja ajoilta, jolloin morsian luovutettiin sulhaselle, ja näin ollen morsian vaihtoi omistajaa.
Minä, jonka sisällä asuu pieni feministi näin tasa-arvon aikana en koe olevani vahvan tahtoni kautta minkään sortin kauppatavaraa vahvan tahtoni kanssa.

Miehen kanssa tästä ollaan moneen kertaan puhuttu, hän on sitä mieltä, että haluaa kävellä yhdessä, tasavertaisena alttarille. Hänen mielestään tämä tapa on "apinoitu Yhdysvalloista".
Minä taas, isin tyttönä, ja ainoana lapsena haluan, että minulle maailman rakkain isä taluttaa minut alttarille. Itse koen sen enemmän saattamisena, jossa vaihtuu yksi elämänvaihe, ja alkaa uusi.
Koen sen myös isääni kohtaa kunniaosoituksena, hän saa olla mukana tärkeässä roolissa tyttärensä suurena päivänä. Ja minä saan viettää vielä hetken neitinä isäni käsipuolessa.

Kuva

Mä olen sen päättänyt, minä kuljen isäni kanssa alku matkan alttarilla. Ajatelkoon sitten vieraat, että minä olen kauppatavaraa, ja miettiköön kuinka monta lehmää musta ollaan maksettu.
Olen aina haaveillut siitä, olkoon miten tasa-arvotonta, vanhanaikaista ja mitä ikinä onkaan, meidän häät. (noh, mies pitää vielä ylipuhua tähän)
Ja nykyäänkin on se harvinaisempaa, kävellä yksin tai sulhon kanssa, kun oman isän. 

Onko teillä jotain ajatuksia ja mielipiteitä asiasta?

Kirkko chek.

Aloitetaan siitä tärkeimmästä. Kirkosta.
Mä elin koko ajan siinä uskossa, kiitos kaasoni, että hääpaikkakuntamme kirkon saa varata vasta lokakuussa.
Meillä oli paikka varattu, ruuasta alustava varaus, kuvaaja varattu, bändi varattu. Mutta ei kirkkoa. Mä näin jo painajaisia miten mennään naimisiin hääpaikan pihalla, vesisateessa.

25.7. illalla aloin googlettemaan kirkkoa, ja seurakuntia. Päädyin Someron seurakunnan sivuille, ja päätin laittaa kyselyä, että joko tai koska saa sen kirkon varata. Seuraavana aamuna kirkkoherralta tuli sähköpostia, kirjon voi jo varata.
Ja minähän tartuin luuriin. Kipitin ympäri kämppää. Tärisin.  Puhelin tuuttasi. Kukaan ei vastannut. Laskin puhelimen pöydälle, se soi! Kirkkoherra soitti takaisin. Onneksi. Hyvä, että jännitykseltäni sain änkytettyä, että haluisin varata Someron kirkon. Ja päivämäärän. 12.8.2017. Päivä oli oletattavastikkin vapaa.
Mutta aika. Sitten tuli jäätävä märkä, limainen rätti päin naamaa. Mielessäni mietin ajaksi 14. Viimeistään kello 15. Sulhasen kanssa tästä en ehtinyt edes keskustella, tää tuli niin nopeasti.
Kirkkoherra ystävällisesti ilmoitti ensimmäisen vihkiajan olevan kello 16! Kello neljä iltapäivällä!!!!syyksi tähän sain, että kello 10, 12 ja 14 ajat on varattu hautaan siunaamiselle, 16 ensimmäinen vihkiaika. Karu fakta pienellä paikkakunnalla kun on, että monttubileitä on noin 150 vuodessa ja vain noin 15 paria sanoo toisilleen tahdon.

Jotenkin ulkona vihkiminen alkoikin tuntua hyvältä. Varasin kuitenkin kirkon kello 16.
Itku puhelu miehelle, hän oli asiasta yht ihmeissään, luvattiin puhua asiasta illalla.
Puhelu isille. Isi vaan tyynen rauhallisesti ilmoitti, että eihän sille mitään voi.
Ja kaasolle viestiä. "No hei, kukaan ei ole sitten ennen kuutta kännissä, eikä porukka joudu kahta tuntia odottaa teitä kuvauksista"

Aloin vähän rauhottumaan. Ja tottumaan ideaan, että kuvat otetaankin ennen kirkkoa. Ja saan myös ne haluamani first look-kuvat. Jos se ero tulee, syy siihen on ehkä joku muu, kuin kliseinen mies näkee minut puvussa ennen kirkkoa.


Nyt, kun olen sulatelut asiaa sen parisen viikkoa, alkaa ajatus kuulostaa ihan hyvälle.
Jos vihkiminen on klo 16, klo 17 ollaan jo vihkipaikalla. Kello 14 vihkimisessä aikataulu olisi ollut lähes sama, 15 vihkimisessä venynyt ehkä tuosta vieläkin.
Miehelle tässä on suurempi nieleminen siitä, että hänellä on luvassa kirkkoon liittyminen ensi vuoden aikana. ;)

kuva kirkosta

Kirkko on mulle hyvin tärkeä, koska se on mun kastekirkko, rippikirkko ja ala-aste sijaitsi ihan kirkon läheisyydessä. Vielä, kun toive mun rippipapista menisi läpi olisi kaikki ihan täydellistä.

Hyvää alkanutta viikkoa!

-1 hääpäivä

Hän on täällä tänään.
Vuoden päästä juhlitaan. Vuoden päästä tähän aikaan mä olen rouva R.
Koko päivän töissä katsoin kelloa, ja mietin mitä teen vuoden päästä samaan aikaan.
Meille vihkiajaksi tuli kello 16, ja katsoessani kelloa 16.27 purskahdin itkuun. Tasan vuoden päästä niillä minuuteilla olen rouva. En vaan voi mitenkään käsittää tätä todeksi. Kihlautumisesta tulee kuluneeksi pari viikon päästä 8kk. Ja sillon aikaa oli melkeen 20 kk.
Mulla oli hienot kuvat tähän mietitty, mutta koska postaan vanhempien luota hääpaikkakunnalta, mulla ei tietenkään ole läppäriä mukana, enkä puhelimella osaa mitään kuvia lisäillä.

Ens viikolla lupaan kirjoitella save the date kuvauksista, kirkosta ja juhlapaikasta ainakin.

Mukavaa viikonloppua.

Me mennään viettämään sitä Haikkoon!