"Sen vois tehdä itekki"

Tunnustan, olen ehkä maailman pahin karkkihiiri. Mulle on alusta asti ollut selvää, että häihin tulee karkkibuffet. 

 Lauantai-iltana sain pimeänä syysiltana idean ikuisena pimeyden vihaajana, ja kaiken maailman valojen rakastajana, että haluan karkkibuffettiin valokirjaimet. Sain muutenkin päähäni ihana idean, minkälaisen buffetin haluan. Pinterestkään ei tähän tilanteeseen auttanut, joten ei siinä auttanut muu, kun alkaa yön pimeinä tunteina piirtää nopeasti, silmät risitissä kuulakärkikynällä luonnos. Tai luonnokset, kun O mietti, kumpi on parempi "candy" vai "sweet"?

Kuvat on tosiaan piirretty noin minuutissa, joten taso ei huimaa päätä. Piti vaan saada se idea talteen.

Koska kuvista nyt ei hirmusesti saa ideaa, mitä mun päässä liikkuu valaisen vähän suunnitelmiani.
Meillä on karkkibuffettiia varten ostettu pääosin Finnmarin lasipurkkeja. Nyt päätin, että yhden ikea kupin käyn vielä kotiuttamassa. Koska purnukat on vahvasti kääreissään, kaapaan netistä kuvat.

Näitä pienempiä purkkeja on kaksi. Näiden olisi tarkoitus tulla puulaatikon viereen, sekä yhden kirjaimen jälkeen ennen suurempaa purkkia.




Näitä suurempia sileitä purkkeja on kaksi. Nämä tulee noiden pienempien purkkien viereen.

Näitä on vaan yksi, ja tämän on tarkoitus tulla vasemmalle, ennen piilaatikkoa.









Löysin kotikotoa vanhoja puulaatikoita, joista yksi pääsee koristamaan karkkibuffettia. Lisäksi on vielä Finnmarin yksi laakea lasinen kulho, josta en löytänyt kuvaa tähän hätään. Sen on tarkoitus tulla puulaatikon päälle.


Ja sitten niihin valoihin. Aloin googlettamaan hintaa. Vuokrattuna vähintään 5e kpl ja siihen päälle postit. Ostettuna yli 20e, ja ne on sitten pieniä. Vähän vaan purkkeja suurempia. Googlettelin lisää, ja löysin tuloksia itsetehdyistä valokirjaimista.
Siitä se idea sitten lähti. Pahvia saan ilmaiseksi töistä, valot maksaa muutaman hassun euron. Silkkipaperi on lähes ilmaista.

Haitin O:lle tämän idean, niin hän sitten päätti, että teen ihan jostain komponenteistä ne kirjaimet? (En tajua vieläkään) Tämän kuultuani saatoin laittaa mielikuvituksen laukkaamaan. Miten siistiä olisi, jos kirjaimet syttyisivät yksi kerrallaan, palaisi 15 min, sammuisivat, ja syttyisi taas. Nooh, tää on kuulemma toteutettavissa, mutta muuta en sitten tajunnutkaan? Taidan vaan pysyä siinä omassa suunnitelmassani.
Eipä ainakaan tämä askartelu lopu ennen häitä.

Ja minä kun niin olen sanonut, etten halua englanninkielisiä sanoja häihin. Noh, perun tämänkin puheen.


Onko tää idea ihan hullu? Ja meinaako joku muu käyttää valokirjaimia häissä?

Jos mä nyt onnistun näissä kirjaimissani, saatan tehdä niitä lisääkin.

Läheisten muistaminen häissä

Kun kaksi edellistä postausta ovat olleet positiivisia, melkeinpä ylistäviä, on aika siirtyä vakavimpiin ja ikävimpiin aiheisiin. Tämä synkkä syksy saa vissiin ajatukset hirveän melankolisiksi.

Saatiin tuossa tiistai-iltana meidän vieraslista valmiiksi, ja mieleen hiipi julma ajatus, mitä jos kaikki vieraat eivät pääsekään häihin, ovat nukkuneet pois tässä välissä.  Karu fakta on se, että mun sukulaisista yksi, todella tärkeä on vakavasti sairas, myös kahden muun kohdalla hiipii pieni musta kysymysmerkki nimen päällä.
Kerroin sukulaiselleni elokuun alussa meidän hääpäivän ja käskin merkata sen kalenteriin ylös. Hän sano mulle ehkä kauneimmat sanat häihin liittyen, jotka olen tähän mennessä kuullut. "minulla on taas yksi syy jaksaa, elää. Olet puhunut häistä aina, pakkohan ne on nähdä." Tippahan siinä kostui noin kauniista sanoista.
Toivotaan, ettei vieraslistaltamme jouduta ketään hautaamaan ennen häitämme.


Olemme kuitenkin O:n kanssa joutuneet saattamaan haudan lepoon monta rakasta ihmistä. Minulla ei ole enää yhtään isovanhempaa elossa, O:lla yksi. O on menettänyt myös äitinsä.

Mä haluisinkin häissä jotenkin muistaa kuolleita läheisiä. O ei ajatukselle kuitenkaan syttynyt. Mulle oli varsinkin isän vanhemmat erittäin tärkeitä ja rakkaita.
Haluaisin kunnioittaa heitä, ja ottaa tavallaan heidät mukaan häihin edes perintökorujen vuodossa, ne ovat kaikki keltakultaa, eikä harmikseni mitenkään sovi muuhun asustukseen.

Itse olen miettinyt erilaisia ajatuksia.

Surukynttilän sytyttäminen juhlapaikalle, tai tuohuksen sytyttäminen alttarilla. Kaikkien kuolemasta on jo niin pitkä aika, ettei muistopuheita ehkä tarvita, mutta kynttilän sytyttäminen voisi olla herkkä ja liikuttava hetki.

Kuva

Medaljonkeja läheisten kuvilla kukkakimppuun. Näin kaikki olisivat osallisina, ja lähellä koko päivän.

Kuva

Yksi kynttilä ja vieressä teksi, kaikkein simppelin ja mielestäni kaunein idea. Keneltäkään ei varmasti jää tämä ele huomaamatta.

Kuva

Isovanhempien hääkuvat jonnekkin näkyville olisi ideana kaunis.Ainoa kuva, joka meillä on esillä kotona on tämä minun isovanhempien hääkuva juhannukselta 1945.

Jos nyt niin ikävästi sattuukin, että joku kutsulistaltamme jättää tämän maallisen taipaleen, hänen paikkansa haluaisin jättää tyhjäksi. Ihan vaan symbolina. Karua, mutta kaunista.

//Edit. Ja koska kirkko on aivan mamman ja papan haudan vieressä, haluan viedä hääpäivänä heidän haudalleen kynttilän, ja ruusun. <3
 
Ja mä lupaan, seuraavaksi iloisimpiin aihaisiin!



Oletteko te ajatelleet muistaa jotenkin kuolleita läheisiänne häissä?

Meidän tarina.

Tämäkin teksti on ollut luonnoksissa monta viikkoa, taidetaan mennä jo kuukausiin. Meidän tarinan alku on salaisuutena pysynyt jopa läheisille ihmiselle, hirveän vaikea kertoa siitä siis julkisesti.
 
Virallisesti meidän tarina on saanut alkunsa "Sveitsiläisen hotellin aulassa ".
Ensi tapaaminen  oli 4.3.2012, tästä jo kahden päivän päästä päätettiin alkaa seurustelemaan. Minä olin pieni, ja viaton 22-vuotias vielä kotona asuva. O puolestaan 28-vuotias insinööriopiskelija.

Alusta asti meillä oli jotenkin selvillä että tulemme olemaan yhdessä aina. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen aloin miettimään jo yhteistä jouluamme. O oli vähän skeptinen asian suhteen, ja laittoi kapuloita rattaisiin. Olimmehan vasta seurustellut muutaman kuukauden.
Noin neljä vuotta sitten suhteessamme tuli ensimmäinen koetinkivi, mä jouduin isoon leikkaukseen. Tiesin, että tulen tarvitsemaan apua 24/7 ensimmäiset viikot. Pakko sanoa, että tämä ei ollut mitenkään helppoa parille, joka oli elänyt kaukosuhteessa puolisenvuotta, ja arki ollut astunut elämään millään tavalla.



                
Mun toipuminen ei millään tavalla saanut meitä eriytymään toisistamme, pikemmin suhteemme vaan vahveni. Tiesin, että toiseen voi luottaa 101%, hän ei ole lähdössä siitä mihinkään, ja hän tulee olemaan mun kanssa vaikeinakin aikoina.
Mulle oli itsestäänselvyys, että tulemme selviämään oikeastaan mistä vaan tämän jälkeen.
 
Sairasloman aikana alko pikkuhiljaa mulla muhimaan idea yhteenmuutosta, O:lla vissiin vasta siinä vaiheessa muutto samaan kaupunkiin. Aloinkin pikkuhiljaa katselemaan töitä Turusta päin, ja jo ensimmäisen hakemuksen jälkee tärppäs, ja mä sain töitä. Sitten se yhteinen kämppä. Ja kyllä, sain tahtoni läpi. Toukokuu 2013 muutti mun elämän mullistavasti. Muutto pois lapsuudenkodista, uuteen kaupunkiin ja uusi työ.


Ei meidän suhde ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Tähän on mahtunut paljon iloja, ja suruja. Kuitenkin aina ollaan oltu toistemme tukena.

Luonteeltamme olemme kun yö ja päivä. Mä kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa, O:n hermot pysyy tilanteessa, kun tilanteessa kylmän viileänä, yleensä. 

Vaikka luonteemme eroaakin, ehkä hyvällä tavalla toisistaan, on meissä silti paljon samaakin. Meillä on yhteinen, hulluakin hullumpi huumorintaju. Ja mikä tärkeintä, samanlaiset elämänarvot. Eroavaisuutena vielä se, että toinen ajattelee sydämellään, toinen järjellään. ;)

                     
Kaikesta huolimatta rakastan tuota talon suurinta kollia, karvakorvaa ihan hirmuisesti. Hän on parasta mitä mun elämään on tumpsahtanut,10 kuukauden päästä mä oon hänen vaimonsa.

Pari kaunista sanaa kaasosta

Mun ja kaasoni R:n yhteinen taival on alkanut reilu 20 vuotta sitten, kun olimme pikkutyttöjä. R on varmaan jo kerhoaikana saanut seurata vieressä mun hääleikkejä. Mulle on jo muutaman vuoden ollut selvää, kenet haluan kaasokseni. Se, onko niitä enemmän selvisi vasta oikeastaan tässä matkanvarrella.

Lapsena tunsimme toisemme, mutta paremmin ystävystyimme muistaakseni kolmannella luokalla, kun R vaihtoi koulua, ja tuli meidän luokalle.
Vuodet ovat kuljettaneet meitä, ensin R muutti Turkuun, sitten takaisin somerolla samoihin aikoihin kun mä ja O tavattiin.
Meidän ystävyys on silti pysynyt. Hirveen usein emme toisiamme näe, kiitos molempien vuorotöiden. R on kuitenkin ihminen, jonka kanssa pieni erossa olokaan ei haittaa, pystymme silti puhumaan ilman kiusallisia hiljaisia hetkiä.

 "Kaaso on vanha suomalainen nimitys. Se tarkoittaa morsiamen avustajaa. Entisajan suomalaisissa maalaishäissä kaaso oli aina vanhempi kokenut vaimoihminen"

Meidän ystävyyteen on mahtunut iloja, ja suruja. Mä olin paikalla, kun R sai veljeltään varmasti elämänsä ikävimmän puhelun, ja olemme viettäneet ikimuistoisen päivän stadikalla Cheekin keikalla, perille pääsimme eksymättä, vaikka kartanlukija sanoi oikealle, ja näytti kädellään vasemmalle. Kiitos O:n, joka jonotti teinien kanssa meille Cittarissa lippuja molempien ollessa töissä. :D Me kerroimme toisillemme ensimmäisten joukossa kihlautumisesta, ja arvasinhan minä noitavainoillani R:n raskauden ensimmäisenä, tulevien vanhempien jälkeen.
R on kuullut varmaan kaikki parkumiset kaikkien edellisten suhteiden ja säätöjen kanssa, R on kuullut mietteeni ja valitukseni siitä, miten O:n olisi jo aika kosia.

Koru

R toimii mun järjenäänenä. Mä saan pähkähulluja ideoita, joita en ehkä uskalla siinä vaiheessa kertoa O:lle, R tyrmää ne heti, jos katsoo sen parhaakseen.
Suurimpiin , ihan pähkähulluihin ideoihin saan rimpsun rauhoittavista lääkkeistä, millä mut saadaan rauhoittumaan.

"Länsi-Suomessa kaasoksi sanottiin puoliammattilaista morsiamen pukijaa, joka saattoi olla papinrouva, säätyläisnainen tai taitava vanha muori. Hänellä oli morsiamen pukemiseen tarvittava kruunu, koristeet ja joskus morsiuspukukin, joita hän lainasi korvauksesta."

Olen myöskin lukenut hirveitä kertomuksia siitä, miten häiden jälkeen kaaso ja morsian eivät ole missään tekemisissä keskenään. Mä en siihen meidän kohdalla usko, se oli myös yksi kriteeri kaason valintaan.
Mä en tule pitämään mitään askarteluleirejä, koska toineinen meistä ei liiemmin askartelusta pidä, toinen on sen suhteen liiankin perfektionisti.
Suurin tehtävä R:llä on ennen häitä pitää mut kasassa. Yhden paniikkipuhelun hän onkin jo saanut, ja luuli vähintään jonkun kuolleen.
 

 "Kaason tehtävä oli myös seurata morsianta häiden eri vaiheissa, suojata häntä noituudelta ja neuvoa hänelle avioliittotaikoja."

Mitä odotan kaasolta?

 

- Mun järjissä pitämistä. Alussa niitä viestejä tuli enemmen, nyt eletään aika seesteistä aikaa. Katsotaan ens vuonna sitten uudelleen.
- Polttarit, mun ensimmäiset polttarit on omani. Mä en oo ikinä ollut polttareissa, joten matalilla vesillä mennään, mulla ei pahemmin ole odotuksia. Paitsi yksi, sen olenkin sanonut, mitä en halua tehdä, se oli varmasti jo tiedossakin.
- Pompomit! Sä lupasit herkässä hetkessä, viiniä ja pompomeja.
- Koristelussa tarvitaan sitten apua. Paljon. Jos joku on jäänyt epäselväksi.
- 12.8. tarvitsisin sua koko päivän.
- Olisi kiva, jos jonkun puheen pitäisit. Pakko ei ole, mut niinkun tiedät mun isiä siihen hommaan ei saa pakotettua. 

Vaikket ole naimisissa, etkä ole kun 11 päivää vanhempi, olen varma, että onnistut tehtävässäsi 101 prosenttisesti, ja siitä voisin melkeen antaa maininnan CV:hen.

Mä en oo koskaan tainnut sanoa sitä ääneen, R, olet yksi elämäni tarkeimmistä ihmisistä, kiitos kun suostuit kaasokseni.