tiistai 24. tammikuuta 2017

Polttarit Tallinnassa kolmas päivä


 Yhteistyössä Press & PR d'Oro ja Tallink Silja.

Tästäkin on oikeasti jo reilu kaksi viikkoa aikaa...
Tästä voit lukea tunnelmia ennen matkaa, ja täältä näät ensimmäisen päivän ja toisen päivän aktiviteetit. 


Kolmas päivä alkoi hyytävästi siellä kuuluisassa sviitissä, joissa oli kyllä matkalla hassu vaikutus ja ne yöunet jäivät vähiin. Yö saunan jälkeen yöunet jäivät vain muutamaan tuntiin tänäkin yönä.
Sama homma, kun edellisenä aamuna, kamat kasaan ja menoksi. Tällä kertaa päätimme ottaa ne suoraan mukaan ja painuimme aamiaiselle. Nyt tiedän, miksi aamun viimeisiä, vilkkaampia tunteja kehotetaan välttämää. Aamupalalla sai melkein taistella mehulasista ja kinkkuviipaleesta. Aamiainen itsessään oli kyllä laaja, ja maistuva, itseäänhän siitä saa syyttää, että aamulla uni maistui.



Aamiaisen jälkeen ryhmärämä kokoon, tavarat minibussiin ja kohti vanhaa kaupunkia. Oli ihana huomata, että joulutorikin oli vielä auki, vaikkei se ollutkaan päämäärämme.
Menimme lähellä olevaan Uisuplatsin ulkojäälle.
Lauantain asusteenahan toimi meidän Finland-pipot.



Ei muuta, kun hokkarit jalkaan ja jäälle! Kyllä, olin erilainen nuori, minä en "tyttöjen luistimia" tänäänkään jalkaani pistänyt. Kolmen vuoden ero luistimista ei olisi sitä kolausta kestänyt.


Luistelu oli hauskaa, tosin kireä pakkanen sai kuuman kaakaon maistumaan oikein hyvältä, ja sisätilojen some-hetki olikin lämpimän juoman jälkeen luistelua suositumpi aktiviteetti. Naurun mellakan vähenemisestä saattoi aistia väsymyksen hiipivän juhlakaluihin.



Luistelun jälkeen vuorossa oli tutustuminen yhteen Tallinnan viiden tähden hotelleista, Savoy Boutique Hotelliin. Netistä löytyvät arvostelut ja huoneiden huokeat hinnat tekivät minuun ainakin sen vaikutuksen, että joskus haluaisin pienen pikavisiitin sijaan yöpyäkin hotellissa.
Hotellin johtaja esitteli meille yhden yläkerran huoneista, joilla olikin mielenkiintoinen tarina. Ja jos joskus yövyt näissä huoneissa, pääset halutessasi värittämään ikkunasta avautuvia maisemia. 



Pienen kierroksen jälkeen oli aika siirtyä hotellin alakerrassa sijaitsevaan MEKK ravintolaa.

Tarjolla oli jälleen kala painotteinen, hyvin maittava lounas. 






Lounaan jälkeen meillä oli hetki vapaa-aikaa. Ei muuta kun suorin tie Viru keskukseen. Pitäähän nyt Tallinnassa vähän päästä shoppailemaan. 



Ikimuistoisen matkan viimeinen etappi oli Rotermannin alueella oleva Kalev myymälä, jonka yläkerrassa meille oli luvassa suklaakoulu. Neljä meistä pääsi tutustumaan tarkemmin suklaan tekemisen saloihin. Ja pakko myöntää, että olihan se konvehtien tekeminen helpon näköistä hienoilla kattiloilla ja vempaimilla, kun kotona se rassaava suklaan temperointi ja lämpötilan tarkka seurailu.

Ennen tositoimiin pääsemisistä meille kerrottiin suklaan alkuperästä, kaakaosta, kaakaopavuista ja vaikka mistä tähän liittyvästä. 


Suklaantekijät, tai ainakin osa heistä jäi odottamaan suklaiden lopullista valmistumista, kun muut lähtivät tutkimaan kyseisen korttelin ostosmahdollisuuksia. Taisi osa mennä paikallisessa alkossakin piipahtamaan.
Sen verran väsymys painoi, ettei oikein mihinkään jaksanut keskittyä, eikä kaupoistakaan mitään mukaan tarttunut. 


Oli aika suunnata minibussiin, ja aloittaa kotimatka. Vielä ehti kuitenkin sataman lähellä olevat kaupat kierrellä, ja minäkin löysin O:lle mieleisen tuliaisen.

Kotimatka taittui Business Loungnessa syöden ja juoden. Kaikki olivat melko väsyneitä, mutta onnellisia.

Suuri kiitos ihanalle matkaseuralle ja suurempi kiitos järjestäjille. Reissu saa hymyn huulille vielä pitkän ajan päästä. Oli ihanaa olla mukana tässä matkassa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tieto meidän häistä oli kantautunut Joulupukille

Joulusta on kohta kuukausi, mutta tässä nyt on ollut kaikkea. Nyt on hyvä aika esitellä lahjat. Ja älä pelkää, en esittele kaikkia yöpukuja ja konvehtirasioita joita pukki toi, esittelen vaan kaksi lahjaa, jotka liittyvät häihin.




Meidän isille olin puhunut, miten haluaisin polaroid kameran häihin vieraskirjaksi. Ja yhdestä paketistahan tämä viime joulun hittilahja paljastuikin. Taisi olla lähes Suomen, ainakin Turun alueen viimeinen kamera! Sen verran kiven alla kuulemma olivat. 


Nyt olenkin vimmatusti etsinyt edullisia filmejä häitä varten.
Jos vieraskirjaan otettaisiin kuvat niin, että yhden kutsun saaneet olisivat samassa kuvassa laskeskelin, että hintaa tälle tulisi sillon noin 40 euroa. Ei paha, ja muisto olisi varmasti ikimuistoinen, ja todella hauska! 


Kaasolta sain ihanan hemmottelu päivän, joka pitäisi tässä jossain kohdassa toteuttaa. Siitä saatte kuulla lisää, olihan lahjan viimeinen kohta lupaus kameralliseen dokumentointiin blogia varten. 



Mulla alkoi tosiaan talviloma. Viikko vaan rentoutumista, olemista, akkujen latausta  tuolinhuppujen tekemistä, nyt kun lopulta ollaan yhteisymmärkkyksessä, ja niin paljon häähommia, kun viikkoon vaan mahtuu. Todennäköisesti aika paljon askarteluja luvassa!

Mukavaa viikkoa!

Suurin stressin aiheuttaja selätetty

Olen monta kertaa blogissa maininnut, miten meillä on kaikki muut hanskassa, paitsi auto. Jätin sen elokuussa O:n vastuulle, itseasiassa 19.8., 20.8. lähdettiinkin kiireen vilkkaa sairaalaan, ja auto ikään kuin unohtui.
Sanoinkin leikilläni, että olen varautunut lähtemään kirkosta ulos mun pienellä pösöllä. Harmi vain, kun pösö joutui paaliin. Joku muu ratkaisu siis piti keksiä.

Juttelin asiasta mun kummitädille ja hänen miehelleen ja asiat vähän niin kuin kolahtivat paikalleen. Vielä vähän isin apua, ja homma oli siinä. Heidän kaikkien tiedossa on ollut tämä vanha kaunotar, kukaan ei vaan meille siitä maininnut mitään.


Tänään, kun muutenkin ollaan käymässä mun kotikotona, käytiin katsomassa autoa. Ja se oli rakkautta ensi vilkaisulla. Meillä molemmilla. 


Saanen esitellä, hääautomme. Vuoden 1939 Ford Standard koko komeudessaan!





Vanha auto, juuri kuin halusimme. Ei meidän teemaan olisi edes sopinut mikään uusi, hieno auto. Tämä on meille täydellinen. Ja minä hameineen mahdun sen sisään. 

Joko teillä on hääauto? Jos, niin millainen, tai millaista olette katselleet?

perjantai 20. tammikuuta 2017

Turun häämessut




Ensi viikonloppuna on se vuoden viikonloppu, jota ainakin me turussa asuvat, häitä suunnittelevat odotamme, kun kuuta nousevaa. Turun häämessut Logomossa!

Turussa asuvana ei oikein samalla tavalla saa noista Helsingin messuista, kun kaikki palveluntarjoajat ovat niin kaukana, täällä on toisin!  Onhan niitä hauska kiertää, ja etsiä ideoita mutta siihen se oikeastaan jääkin.



Mitä minä odotan Turun häämessuilta?

Saataisiin ainakin ratkaisu O:n pukuun. Ensitöiksemme taidamme suunnata Pukuvuokraamo Sanelman puheille, ja toivoa parasta.
Ja saadaan ehkä myös tuon toisen osapuolen sormusasia päätökseen. Myös aiemmin mainitsemaan avioehtoon messuilta saa todennäköisesti ideoita, ja varmistettua missä sen tekisimme.
Helin matkoilta voin taas mennä kyselemään ideoita meidän unelmien häämatkaan, ja jos O innostuisi yhtä paljon, kun minä haaveestamme Wanhassa satamassa.
Myös tanssikoulu Tanssitupa näyttäisi olla mukana palveluhakemistossa. Se tanssikurssi, kun on vielä mietinnässä!

Luentosalissa lauantaina näyttäisi olevan kolme mielenkiintoista luentoa, joihin jokaiseen voisin osallistua, Hartwa-Trade Oy Ab kertoo juhlien juomista, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä kirkkohäistä ja Asianajotoimisto Kainulainen & Kroneld Oy kertoo avioehdosta.

Ja hei, messuilla on myös mahdollisuus päästä ilmaisiin testihoitoihin! 

VOITTAJAT ON ARVOTTU, JOS OSALLISTUIT, KATSOTHAN SÄHKÖPOSTISI!

Mä sain arvottavaksi kolmelle onnekkalle kahden lipun paketit. Lähde sitten mukaan sulhon, morsiamen, kaason, äidin, anopin tai vaikka naapurin kanssa.

Arvonnan säännöt:
1) Kerro, mitä odotat eniten Turun häämessuilta?
2) Miksi haluaisit juuri Turun häämessuille?
3) Kirjoita toimiva sähköpostiosoite! Poistan automaattisesti kaikki sähköpostiosoitetta olevat kommentit!)


Arvonta on voimassa tiistaihin 24.1. kello 13 asti!
Sen jälkeen arvon kolme onnekasta voittajaa, jolle jokaiselle on kaksi lippua!


Suomen vanhimmat häämessut järjestetään siis ensi viikonloppuna 28.&29.1. Turun Logomossa. Messut ovat auki molempina päivinä 10-16.
Pääsyliput kustantavat aikuisilta 12 euroa. S-etukortilla 9 euroa. Lauantain lipulla pääset sunnuntaina ilmaiseksi!

Täällä voit etukäteen tutustua messuinfoon, ohjelmaan ja palveluhakemistoon.