tiistai 21. helmikuuta 2017

Tabu nimeltään raha


Mä laskeskelin tuossa viime keskiviikkona meidän budjettia uudelleen. Luku sai kyllä meikäläisenkin karvat pystyyn, ja peppu tippui melkein penkiltä. Olihan se luku paljon, paljon enemmän, mitä vuosi sitten budjetoitiin. 




Miksi meidän budjetti on mennyt "pyllylleen"?


Vuosi sitten oltiin vielä mahdollisimman pienellä budjetilla liikkeellä, ja tässä on tullut monta "pakko saada" hankintaa sen jälkeen. 

Viivan alla oleva summa oli 17 000 euroa. Alun perin kuvittelimme selviämme viidellätuhannella vähemmän. Ja mun tämän hetkinen budjetointi on yläkanttiin, paljon. Laskin, että realistinen on 14 000, jossa ei heittoa ole, kun parisen tuhatta.



Miksi budjetti on noussut reilun kaksi tuhatta? 



Aluksi päätimme tietyt asiat, laskimme yhteen ne. Niistä tämä summa. Mutta esimerkiksi vuosi sitten en vielä tiennyt, että tulen haluamaan yli 300 euron teetetyn helmikorun. Tai hunnun. Tai, että tarvitsemme pihalle suuren kylmäkärryn säilytykseen,  ja pihalle teltan. Viskibaari taisi olla alkuperäisessä suunnitelmissa mukana, mutta juomabudjetti on noussut roimasti, koska haluamme panostaa myös viineihin.
Ja kun näytti, että meillä on rahat säästössä, budjetti alittunut ajattelimme, että voimme ottaa häihimme asioita, joita aluksi vain mietimme ja  joita emme aluksi suunnitelleet. Häämessuilla teimme myös sen diilin pikkuleivistä, vaikka ruokaa suunnitellessamme sanoimme, ettemme sellaisia tarvitse. 

Myös muutama huippu pikkuhuttu nostaa budjettia! Näitä ideoita on tässä matkan varrella kerääntynyt, kaikesta en halua täällä puhua, että vieraillekin jää jotain yllätystä. Häiden jälkeen sitten. :)
Nyt voin vihdoin sanoa, että häistä tulee meidän näköiset. Molemmille on jotain. Kaasoa unohtamatta.


Laitoin sitten kyselyn facebookin häät 2017! -ryhmään, onko muiden budjetit ylittynyt. Kyllä, oli. Sain myös osasekseni kommenttia siitä, miten budjetointi ei voi olla hallussa noin suurilla eroilla, ja miten joku voi pistää yhteen päivään lähes kaksikymmentätuhatta. Ja tulihan sinne ehdottelua myös hääsuunnittelijan palkkaamisestakin.
Nämä meidän ylitykset johtuu meidän päästä! Tälle ei voida mitään. Olisimme saaneet varmasti häät aikaan jo 8000 eurolla, mutta oliskiko meitä sitten jälkeen päin harmittanut? 12 000 häät eivät poikkeaisi paljon nyt suunnitelluista, pieniä asioita vain jäisi pois.
Meillä on kuitenkin ajatuksena, että nämä ovet molempien ensimmäiset ja viimeiset häät, panostamme näihin, ettei jälkeen päin kaivettaisi tikulla hammaskoloa, ja mietittäisi miksei säästetty vähän lisää, ja saatu tätäkin juttua.
Ja eipä tule kyllä mieleen laskea, miten monta senttiä yksi päivä naimisissa maksaa. Enemmän kiinnostaisi, kuinka paljon häiden suunnittelu maksaa per tunti. Tämä summa, kun jaettaisi ajalla, mitä ollaan käytetty. Summa olisi suhteellisen pieni.


Budjetointi on ollut suorastaan hullua. Olen  kytännyt joka ainoan tarjouksen, kytännyt lehdet ja netit läpi, kiertänyt kierrätyskeskukset, roikun facebookin hääkirppiksillä... Kaikki ollaan mietitty, miten saataisiin halvemmalla.
Ilman askarteluita ja ompeluita pitkin vuotta, hullunkiilto silmissä budjetti alkaisi varmasti kakkosella.





En myöskään ymmärrä miksi on, kun sohaisisi ampiaispesään, kun puhutaan rahasta? Kaikki sen tietää, että häät nykypäivänä maksaa. Ja paljon. Muutenkin, kun suomessa rahasta puhuminen on tabu? Eihän kukaan puhu palkoistaan, tai mitä asiat maksaa. Ainakaan vanhemmat ihmiset, nuorempien keskuudessa onneksi raha alkaa olla vapaampi puhumisen kohde.
Silti aina jaksetaan arvostella niitä, jotka laittaa häihin paljon rahaa. Kukaan ei koskaan arvostele niitä kunnon budjettihäitä.
En ala itsekkään kunnon budjettihäistä puhumaan, paitsi mainitsen sen, että repisin sen rahan kasaan vaikka mistä, että saisin edes pitopalvelun ja tarjoilijat. Ei musta olisi laittamaan äitiä, ja muita sukujen naisia ruokatalkoisiin hääviikoksi. Jokainen tyylillään. 



Ja siihen, kuka häämme maksaa, kuinka paljon tienaamme, ja syömmekö pelkkää näkkileipää?

Me maksamme! Me varauduimme maksamaan koko summan itse, saadaan kuitenkin hieman apua vanhemmiltamme, jotka myös mahdollistivat näiden extrojen miettimisen, ja hommaamisen. Ja hieman tarkoittaa vain pientä osaa, ei lähellekään puolia!
Lainaa meille ei tullut mieleenkään häitä varten ottaa.

 
Ei todellakaan olla mitään hurjasti tienaavia. Se on vaan ihan oma kysymys, mihin sen rahan laittaa. Me ei esimerkiksi nykyään käydä juhlimassa oikeastaan ollenkaan. Ja ollaan häiden takia jätetty ulkona syömiset minimiin.  Joissa muuten säästää tuhottomasti!
Ja mä olen vähentänyt shoppailua.


Ja vaikka tässä ollaan käyttämässä varmasti häihin enemmän, kun työtön saa rahaa vuodessa, oli meillä varaa vaihtaa vuoden lopussa myös auto.
Jääkaapissa on muutakin kun Oivariini, ja valot!


Kyllähän molemmat näiden bileiden eteen on töitä paiskinut! Minäkin istun lisätienestin takia euron kuvat silmissä välillä kaupan kassalla! Ja vapaa-aika, ainakin yhteinen sellainen on kortilla.
Vielä, kun on se häämatkakin yksi suuri kysymysmerkki.  Ja siihen uppoaa myös suhteellisen suuri, nelinumeroinen luku.



Omalta osaltamme yritämme hitusen nostaa tätä suossa kylpevää taloutta ylöspäin ;)
Rauhaa ja rakkautta. 


En halua pahoittaa kenenkään mieltä, nämä on mun mielipiteitä, halusin vaan päästää ulos patoutumani!

Oletteko te ylittäneet vai alittaneet budjetin? Ja kuulutteko näihin panosta, vai pihistä häiden pitäjiin?


tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivä

Olipas mukava ystävänpäivä, vaikka illan töissä vietinkin.


Yleensä ollaan käyty O:n kanssa syömässä ja leffassa ystävänpäivänä, tai tehty yhdessä jotain muuta mukavaa. Tänä vuonna mun vuoron takia ei mikään näistä onnistunut. Ja ajattelin muistaa kotona asuvaa, parasta ystävääni tulevaa aviomiestäni pienellä ja söpöllä paketilla :)

O sai aamulla herättyään aamupalan, ja lahjan jota ei kuitenkaan avannut, koska hänellä ei ollut mitään minulle.

Illalla, autossa mua odotti yllätys. O oli pitänyt korvat höröllään, ja kuunteli mua häämessuilla. Ihastuin siellä näihin Tammen korvakoruihin.
Odotin, että saan nämä vasta ensi kuussa, kun meillä on vuosipäivä, mutta ne paljastuivatkin jo tänään. 

Myös häät-lehdeltä oli tullut iloinen yllätys, ystävänpäiväkortti. Miksi ihmiset ei lähetä enään kortteja? Niitä on niin hauska saada :)

Taitaa olla myöhäistä toivottaa ystävänpäiviä?

Miten te vietitte ystävänpäivää? 

P.s. mun blogi ei ole unohtunut mihinkään, meillä ei vaan toimi netti. Eikä tää puhelimella päivittäminen ole helpointa. 

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Puoli vuotta

Puoli vuotta aikaa, enään. Vai vielä? Toisaalta tämä saa minulle hymyn aikaan, toisaalta pakokauhun, mihin ihmeesen tämä aika on mennyt? Vielä hetki sitten aikaa oli yksi ja puoli vuotta.
Kuva


Omasta mielestä ollaan kuitenkin ihan hyvällä mallilla.
Voisinkin päivittää tänne vähän tuota meidän To do -listaa. Edellisin päivitys on ollut 9/9, ja merkkaan nyt punaisella, mitä me ollaan saatu hoidettua sen jälkeen, tai mistä ollaan sovittu.


 
2-5 kk ennen hääpäivää

Suunnittele hääbudjetti 
Valitse avustajat (mulla on kaaso ja morsiusneito)
Jaetaan tehtävät
Laadi vieraslista
Varaa kirkko
Varaa juhlapaikka
Varaa pitopalvelu
Päätetään menu
Valokuvaajan varaus
Bändin varaus
Morsiuspuku
Häämatkan varaus - me ei edelleenkään tiedetä, mihin mennään?!
Hääyö paikan varaus
Kuljetusten varaus
Koristeiden teko pikkuhijaa, parempaan päin


4-1 kk ennen hääpäivää


Esteettömyystodistu
Sulhasen puku
Sulhasen kengät
Bestmanin + isien puvut
Kaason + morsiustyttöjen puvut
Kutsukorttien teko
Virallinen vieraslista
Kutsukorttien lähetys
Sormukset  O:llakin on sormus!
Kampaajan varaus
Kosmetologin varaus

Floristin varaus
Hääkakun tilaus
Papin & kanttorin tapaaminen
Lahjalistan teko
Ohjelmalehtisten teko
Häävalssin tai -tanssin valitseminen ja harjoittelu
Kirkko-ohjelman teko
Morsiamen asusteet
Morsiamen alusvaatteet

Kuukautta ennen hääpäivää


Viimistellään kakkutilaukset
Ilmoitetaan pitopalvelulle vieraiden määrä
Koekampaus
Koemeikki
Musiikki hääjuhlaan
Istumajärjestys juhlapaikalle
Loput somistustarvikkeet
Hääpukujen loppusovitus
Huomenlahjojen hommaus mä löysin. Täydellisen! Mä en tiedä, miten maltan olla esittelemättä sitä täällä, ja pysyä siitä hiljaa O:lle?!
Sormuksen kaiverrukset
Hääjuhlan ohjelman viimeistely


Häiden alusviikko


Kenraaliharjoitus kirkossa
Morsiuspuvun sovitus
Sulhasen parturi
Juhlapaikan koristelu
Opaskyltit


Hääpäivä


Kampaus  & meikkaus
Kukkien nouto
Valokuvaus


Vaikuttaa tota täytellessä, ettemme olisi saaneet mitään aikaan, vaikka todellisuudessa joka päivä melkeen jotain nysvätään... Omin pikku kätösin tekemällä sitä aikaa kuitenkin menee... Ja Mä ainakin uskon, ja toivon, ettei tässä enään pahemmin paniikki tule.

Meiltä puuttuu vielä;
-Sulhasen puku!
-Alkomahooooli

-osa tuolinhupuista
-pöytäliinat
-opaskyltit
-osa koristeista
-tulosteet
-kutsut
-valokirjaimet
-Tanssikurssille meno, musiikkien valkkaaminen.

Oliskohan siinä kaikki? Hyvin luottavaisin mielin kuitenkin ollaan.


Mites muilla? Ollaanko me ihan jäljessä?
Ja puuttuuko tosta jotain oleellista? Pää lyö ihan tyhjää...

lauantai 11. helmikuuta 2017

Tulisitko morsiusneidokseni?

Kaason pestihän on ollut täytettynä ihan oman mielenterveydenkin takia jo pidemmän aikaa. Kun on vaan yksi kaaso, halusin pyytää itselleni morsiusneidon. Ja nimenomaan neidon, tämä valloittava jo teini-ikään päässyt tyttönen on minulle äärettömän rakas, ja tärkeä. Hän on minulle ollut lähes kymmenen vuotta kun oma lapsi. Pesti varmistaa myös hänen häihin tulonsa, ja näin ollen sitä ei myöskään ihmetellä.

Tän siitä saa, kun pitää ite lähteä askartelemaan, kun sitä toimivaa tulostinta ei ole...


Halusin pyytää morsiusneidon kasvotusti, ihan kuin kaasonkin. Kaasolle vein aikanaan maisteltavaksi meidän hääkakun, ja kahvittelun lomassa pyysin häntä kaasoksi.
Seuraavan kerran kun näimme, annoin hänelle kokoamani kaasopakkauksen.
Morsiusneidolle piti siis kehitellä samanlainen, jotta hän tuntee olonsa tärkeäksi.
Ei muuta kun miettimään, mitä kivaa, kuitenkin jotenkin häihin liittyvää voisit kohta 12-vuotiaalle neitoselle antaa?




Muutaman tunnin mietinnän jälkeen nokka kohti Sokosta, ja Glitteriä. Sokokselta mukaan tarttui NYX meikkejä, ja Glitteristä kaulakoru, johon voi ostaa uusia riipuksia kun siltä tuntuu. Pakettiin sulautui myös hyvin suklaalevy ;)




Annoin laatikkoon pakatun lahjan kortin kera, ja monen kyselyn jälkeen sain osaksi myökyttelyä. Taisi neiti olla yllättynyt, ja mielissään pestistä.


Mun seurue on valmis, eikä voisi parempi olla. <3

Ps. Tässä on nyt niiiin kivoja juttuja tiedossa, etten malta pysyä housuissani! ;)