Hääperinteet; jotain lainattua

Jotain lainattua kertoo morsiamen luottamisesta, lainatessaan jotain arvokasta. Uskomuksen mukaanhan tavara pitää lainata jo onnellisesti naimisissa olevalta henkilöltä, ja näin symbolisesti onnellisuutta lainataan omaan, tulevaan avioliittoon. Perinne kertoo myös vahvasta ystävyyssuhteesta lainaajan kanssa, ei sitä ihan kenelle vain mitään arvokasta lainaisi? 

Mulle kaikkein vaikein asia tässä perinteisessä hääpukeutumisessa on juurikin tuon "jotain lainattua" lainaaminen. Henkilön, kun kuuluisi olla onnellisesti naimisissa. 
Isovanhempia minulla, tai meillä kummallakaan ole. Tulevakin anoppini on nukkunut pois usea vuosi taaksepäin, rakas kummitätini on eronnut.... Jäljelle jää oma äiti. Mutta mitä lainaan äidiltä?
Ollaan äidin kanssa erikokoisia ja tyylimme eivät kohtaa. Lisäksi äitini on keltakullan ystävä.. Monen kuukauden pohtimisen jälkeen lamppu syttyi. Helmet! Äidillä on helminauha, jonka on käsittääkseni saanut isältä. Lainaan tätä!

Pikkutyttönä prinsessa- ja hääleikeissäni joskus lainasin äidin helmiä, ja muistin niiden olevan pitkät. Luulin kuitenkin, että muistelen aikaa pikkutyttö perspektiivissä, ja helmet ovat minulle nykyään sopivat. Ehei, olin väärässä. Helmet laskeutuvat ihan liian alas, lähes puvun pääntielle asti. Ongelmaa ei ole siis edelleen ratkaistu. Minulla ei ole mitään lainattua.

                                 

Ongelmaa ei ole siis edelleenkään ratkaistu. Minulla ei ole mitään lainattua.  Noh, ehkä tässä reilussa seitsemässä kuukaudessa tulee jotain vastaan, ja jostain löydän sen lainatunkin asusteen. Olkoonkin vaikka sitten, ettei se tule onnellisesti naimisissa olevalta vanhemmalta rouvalta. Ehkä kestän sen. Tai sitten kestän keltakultaiset korut. Kahdesta pahasta tässä pitää alkaa valintoja tekemään.

Mitä lainattua teidän asusteissa tulee olemaan tai on ollut? Kaipaan vinkkejä!

p.s. meillä on hääauto!!!!!! 

Kun toinen onkin usko(nno)ton.

Tämä on vaikea asia, tästä muutaman kerran netissä maininneena "paskan myrsky" on ollut jotain hirveää. Haluan kuitenkin valaista tätä asiaa jotenkin, jos vaikka joku ymmärtäisi meitä paremmin.

O ei kuulu kirkkoon.

O on kastettu, käynyt rippikoulun, eronnut ihan henkilökohtaisista syistä aikuisiällä.

Olen ollut seurakunnan toiminnassa mukana lähes koko elämäni. Ollut riparin jälkeen isosena, pitänyt seurakunnan kerhoja ja ollut tiiviisti mukana partion toiminnassa.

Mä oon pienestä pitäen halunnut naimisiin omassa kotikirkossani, ja vielä kun minulle sattui ihana rippipappi, toivoisin hänen olevan myös meidän vihkipappimme.

Mulle usko on henkilökohtainen asia, en ala sitä mitenkään enemmän eritellä. Ja olen sitten miten omahyvänen ja paska ihminen, kun "pakotin" toisen liittymään kirkkoon ilman uskoa, että saan kirkkohääni. Mutta kuinka moni kirkkoon kuuluva oikeasti kuuluu kirkkoon uskon takia, eikä vain siksi koska se vaan on normaalimpaa?

Ja ei, minä en pakottanut O:a yhtään mihinkään. Hän itse oli siihen valmis, koska tiesi sen olevan minulle tärkeää.

Itse en henkilökohtaisesti pidä siviilivihkimisestä. Maistraatissa en ole ikinä ollut, mutta kuvista päätellen se on kylmä ja kolkko, virastomainen paikka. Juhlapaikalla vihkiminen ei ole minusta yhtään juhlallista. Siitä puuttuu se suuren tilan tunne. Se, kun urut alkavat soittaa Prinsessa Ruususta ja edessä on pitkä alttari. Prinsessa Ruusunen ei kuulu enää unelmiini, kaikki muut kylläkin. Minun unelmaani prinsessahäistä on aina liittynyt osaltaan juuri tämä.

Enkä myöskään seurakunta taustani takia olisi voinut kuvitella, että minua ei vihittäisi kirkossa.

Ja jotta voitaisiin kääntää veistä vielä jonkun haavassa, O on vahvasti sitä mieltä, että liittyy kirkkoon vasta ensi vuonna, ettei joudu maksamaan kirkollisveroa. Ei se, ei ole paljon, se on vaan periaate.

Ja kyllä, jos meille joskus tulee lapsia, yhteisellä päätöksellämme heidät kastetaan. He saavat itse päättää, käyvätkö rippikoulun ja eroavatko sitten aikuisina.

Suurin syy, miksi kirjoitin tästä, on se, että kaikki muistaisi sen, että asioilla on toinenkin puoli. Asioista voidaan keskustella, eikä parilla tarvitsi olla yhtenäinen mielipide. Näkemyksiä on erilaisia. Tämä meidän näkemys on varmasti monen vierestä väärä.

Ja jos O ei olisi millään ollut valmis liittymään kirkkoon, totta kai minä olisin tullut puolitiehen vastaan, ja tyytynyt vaan kirkossa siunaamiseen. Hyvä näin.

Mielipiteitä ja keskustelua hyvässä hengessä, kiitos!

Ollaanko me ainoa pari, joista toinen liittyy kirkkoon vaan häiden takia?

Hääperinteet; Jotain vanhaa

Tänään ei ole sunnuntai, mutta sunnuntain perinnepostaus tulee tuutista nyt maanantaina. 

Jotain vanhaa. Jotain vanhaa morsiamen asussa kuuluu olla sellaista, joita ei ole hankittu häitä varten. Jotain vanhaa symboloi vanhoja perhesiteitä ja aikaa ennen avioliittoa. Siksi minä halusin, että minun jotain vanhaa on ajalta ennen O:a

Eniten haluaisin minun jotain vanhaa olevan mammalta ja pappalta kahdeksanvuotislahjaksi saamani kello. Tämä kello jäi viimeiseksi syntymäpäivälahjaksi, jonka mamma oli mukana minulle antamassa, ja on näin ollen äärettömän tärkeä. 
Kello ei vaan sovi hääpukeutumiseen, harmi vain vaikka kyseinen kello on hyvin siro ja kaunis. Ainoa miinuspuoli, että se on keltakultainen, ja minulla ei ole mitään muuta keltakultaista, kaikki asusteet ovat hopeisia tai valkokultaisia. 
Ja mulle päivä ilman kelloa tulee olemaan täyttä tuskaa! Mulla on kello lähes koko ajan ranteessa, ja jos se joskusunohtuukin kotiin, vilkuilen koko päivän tyhmänä rannettani. 

Todennäköisesti jotain vanhaa asusteeksi päättyy mun vanhojen tansseihin hommaamat korvakorut, joita en sillon käyttänytkään.

Korvikset on hopeat, ja mulla on jostain kumman syystä alkanut hopeakorut ärsyttämään korvareikijä, joten toivotaan että noiden käyttö on mahdollista hääpäivänä. :)


Mitä vanhaa teidän asustuksesta löytyy?